Jouluna mustaa


Elämä ei ole täydellistä mutta asusi voi olla.

En ole aikoihin ottanut itsestäsi asukuvia, nyt niitä otettiin kuitenkin jouluna ja välipäivinä muutamia. Ei voi sanoa, että näitä kuvia olisi vieläkään mitenkään paljon tulossa, mutta ainakin jonkun verran. Sen mitä näitä nyt saa tammikuussa otettua, valo on vähän rajallista kuitenkin. Jokaisen bloggaajan unelmakeli siis, varmasti kaikille tuttua. En myöskään ole ostanut itselleni pitkään aikaan vaatteita, ostin kyllä äitiysvaatteita, mutta myin ne nopeasti pois synnytyksen jälkeen. Menin ohjenuoralla "mahdollisimman vähän" niiden kanssa ja olin kyllä kurkkuani myöden täynnä niitä sen ajan jälkeen mitä niitä käytin.

Ostaessani kuitenkin Minille muutamaa uutta yöpaitaa ennen joulua iskin silmäni Lindexilla tähän tyllihameeseen. Olen pidemmän aikaa halunnut jo tyllihameen mutta en kuitenkaan sellaista kovin paljon tylliä sisältävää. Helmassa on kultaisia paljetteja ja musta höyheniä, ei siis todellakaan mikään paras mahdollinen hame pienen lapsen äidille. Mini onnistuikin muutaman höyhenen näppärästi irrottamaan ihan vaan huitomalla hametta päin. Tykästyin hameeseen kuitenkin sen verran, että tälle tulee kyllä jatkossakin käyttöä.

Oletteko te tyllihameiden ystäviä?

Hame: Lindex
Paita: Zara
Huivi: Mulberry
Laukku: Longchamp
Kengät: Vanhat

Kommentit

  1. Toi tyllihame on ihana. ❤️ Ihanaa uutta vuotta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, enemmän vaan kun olisi syitä pitää sitä ❤
      Upeaa uutta vuotta!

      Poista
  2. Nätti hame ja hei, vaikka ei ehkä niin käytännöllinen elämänvaiheeseesi, pitäähän pienen vauvan äidillä olla välillä sellaistakin vaatetta, joka on vaan niin ihanaa että pakko saada ja myös käyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin juuri! Ja onpahan selitys sille miksi sieltä täältä puuttuu sulka :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!