Perus mutsi kokonaisuus


Olkoon vaatteesi mukavat, kahvisi vahvaa ja maanantaisi lyhyt.

Päivästä toiseen huomaan pukeutuvani samaan kokonaisuuteen. Otetaan siis tälle päivälle sitä perus kokonaisuutta jota tässä on tullut käytettyä enemmän tai vähemmän ajatellen joka ikinen päivä. Käytännössä se on mukavat kengät joilla on hyvä kävellä lenkkiä. Farkut jalassa, joku pitkähihianen t-paita tai huppari ja siinä se sitten olikin. Ulos lähtiessa naulakosta tulee mukaan Luhdan takki ja joku kaulaliina. Sinällään siis varsin simppelin kiva kokonaisuus, mutta eihän tuossa kovin paljon uutta ole noin päivittäisen pukeutumisen kannalta. Etenkin hupparit ovat löytäneet tiensä kaapista päälle useamminkin.

Katselin tuossa yksi päivä sitä mekkojen ja jakkujen rivistöä joka kaapissa on ja mietin josko joku päivä sellaisenkin kokonaisuuden laittaisi ylleen. Vaan minne olikin jo seuraava kysymys. Lapsen kanssa liikkuessa vaan on parempi olla puklauksen kestävät vaatteet. Olen myös löytänyt itsestäni jonkun ihmeen tasapainon sen suhteen miten suhtaudun likaantuviin vaatteisiin. Pääotin toteamus on "Onhan meillä pesukone". Vuosi sitten olisin vielä ollut pääosin kuitenkin kauhuissani. Kaikkea sitä pieni ihminen saa aikaan. Huivit sentään, niistä olen pitänyt kiinni. Ihan kaikesta en ole luopunut sentään. Varon näitä myös aika urakalla neidin kanssa. Ehkä niiden mekkojen ja jakkujen aika tulee vielä sekin. Niin, ja uuden sohvan. Mieli tekiusi uusia mutta juuri nyt ei ehkä niin kovin viisasta.

Aurinkoista viikon jatkoa!

Takki: Luhta // Kaulaliina: Mulberry //
Paita: Esprit // Farkut: Next //
Kengät: Partioaitta // Laukku: Longchamp

Kommentit