Miten pukeutua pakkasella?


Yksikään talvi ei kestä ikuisesti, yksikään kevät ei jätä tulematta.

Pakkaset paukkuvat ja pukeutuminen ulos menoakin varten alkaa olemaan aina vaan haasteellisempaa. Itse kaivoin jo vakiovarustukseni pakkasille esiin aikaisemmin, päätin kuitenkin teillekin kertoilla millä sitä pakkasta oikein täällä päässä torjutaan ja miten ulkona pystyy olemaan ihan kohtalaisia aikoja - ainakin jos pysyy liikenteessä. Kuvia ei kyllä kannattanut kuin pärstästä haaveilla totavansa, mutta parempi sekin kun ei mitään. Sen verran viileä oli, että poseeraaminen, vaikka olisi onnistunut niin kuvaajalta jäätyvät sormet.

Niin ne sormet? Nahkahanskojen päälle lapaset on se oma reseptini asialle. Näin saa kerrostettua ja hanskojen kanssa saan enemmän aikaan. En tosin palele paljon käsistä jos liikun joten se ei ole ollut se suurin ongelmani. Päällä on muuten usemapaa ohutta kerrostsa, toppahousut ja toppatakki. Sinällään se, että pitää olla kerroksia ja ilmavuutta välissä ei liene kenellekään uutta. Sen sijaan se minkä huomasin auttavan on huppu. Tietenkin päässäkin on hyvä olla kerroksia. Jalassa sitten vaelluskengät ja villasukat. Tällä hetkellä tunnun elävän niissä vaelluskengissä, mutta ne ovat olleet joka ikisen euronsa väärti kyllä.

Kerrosta, kerrosta ja vielä kerran kerrosta. Sillä täällä on ainakin menty. Ei sillä, en minä silti kovin pitkää aikaa kerralla ulkona viihdy ja pieni ei tietenkään ollenkaan kun pakkasraja on ylittynyt jo reilusti. Sen pisteen yli olen sentään jo mennyt, että oikeasti kiinnostaisi miltä näytän kun pukeudun lämpimästi. Joskus muinoin silläkin oli merkitystä, vähän kauhulla katselin muutamaa teinia nilkat paljaina, alkoi paleltamaan kun vaan vilkaisikin. Ehkä se vaan on myönnettävä, että vanhaksihan tässä tulee ja mukavuus ja lämpö merkitsee koko ajan enemmän ja enemmän.

Mitkä ovat teidän aseenne pakkasta vastaan?
Aurinkoista viikon jatkoa!


Ice cold winter days are here, time to wear what you would call Proper Winter Clothes - even in Scandinavia.

Seuraa blogia somessa: Instagram // Facebook // Twitter
Lue blogia: Indiedays //  Bloglovin' // Blogi

Kommentit

  1. Kerroksia lisään minäkin niin sisä- kuin ulkopukeutumiseen. Ihan niin paljon en tosin välittäisi tumpata päälleni, mutta toimiston kylmyydessä ei esim. paita ja jakku -yhdistelmällä tarkene. Huppu on aivan ehdoton pipon lisäksi lämmittäjänä, suojelee hyvin tuulelta ja tuiskulta niin pään kuin niskankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä töissä haluaisikaan olla niin topattuna mutta toisaalta ei sitä palellakaan halua. Villainen boncho on ollut oma pelastukseni ja huopa jaloilla. Onhan sitä vähän toppautuneen näköinen mutta eipähän palele :D

      Poista
  2. Säärystimet, paksu kaulaliina ja asenne on mun salaisia aseita :) Onneks nää pakkaset ei oo ikuisia! Kiva blogi sulla, tuu vastavierailulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säärystimet on kyllä pelastus ja totta tuo asennekin. Eivät ne loputtomasti kestä ne pakkasetkaan, tulee se kevätkin sieltä. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!