Helpot kanapyörykät


Hyvä ruoka, parempi mieli.

Pidän ruuanlaitosta, mutta teen sitä liian harvoin. Ruoka on yksi asia, josta tavallaan on karsottu Neidin tulon myötä. Meillä syödään edelleen, meillä syödään pääosin kotiruokia, mutta erilaset reseptikokeilut eivät ole läheskään yhtä yleisiä kuin ennen Neidin syntymää. Ei siksi, ettenkö pitäisi siitä, vaan lähinnä siksi että priorisoin muuta. Aika ajoin kuitenkin selailen edelleen reseptejä ja niin löytyi tämäkin resepti vahingossa. Olisikohan ollut K-marketin sivujen kautta, saattoi olla myös joku muu ruokakauppaketju tai lihanvalmistajan sivu. Nopealla vilkaisulla halusin kuitenkin jo samantien tätä kokeilla.

Meillä syödään liiankin vähän kanaa, mielikuvituksettomuus keittiössä kiireeseen yhdistettynä on johtanut siihen että meillä pääosin tehdään jauhelihasta tuttuja ja turvallisia ruokia. Kalan laitan nykyisin aina uunissa, mutta kanan kanssa kaipasin jo vaihtelua, paistaa pannulla oli lopulta aika mielikuvituksetonta. Niinpä kanapyörykät kuulosti enemmän kuin herkulliselta vaihtoehdolta ja tämä ohje teki niiden teosta ihastuttavan helppoa. KErrankin jotain jonka oikeasti laittaa myös arkena töiden jälkeen. Yleensä olen nähnyt vain reseptejä joissa menee aikaa sen verran pidempään, että ne olisivat vääjäämättä viikonloppuruokia.

Ohje itsessään on tehty niin että siitä saa eväät pari päivää, kannattaa siis puolittaa jos haluaa lyhyemmän aikaa samaa ruokaa tehdä. Tästä tekee myös todella helposti gluteenittoman, vaihda tavalliset kaurahiutaleet gluteenittomiin ja se on siinä.

Kanapyörykät

800g kananjauhelihaa
2dl kaurahiutaleita
2 kananmunaa
1prk punaista pestoa
Suolaa maun mukaan
Pippuria maun mukaan
Öljyä/voita paistamiseen ellet laita näitä uunissa

Mittaa aineet kulhoon ja sekoita
Pyöritä sopivan kokoisiksi pyöryköiksi
Paista öljyssä/voissa pannulla tai uunissa

Me laitettiin uunissa, siinä kärsi se vähäinenkin rasva jota kanassa on. Ensi kerralla luultavasti laitan paistamalla että on vähän mehukkaampia. Tosin nämä eivät olleet missään nimessä huonoja, katosivat kyllä tehokkaasti ja Mies kysyi jo reseptiä.

Mikä on teidän helppo arkiruokanne?

Aurinkoista viikonloppua!


Good food makes you feel better.

I'm not a great cook, but I do like to know what I eat. That means I need to cook my food myself most of the times. This one with chicken was lean, easy and tasty, just what I'm looking for everyday food. Basically it's chicken meat, red pesto, oats, eggs, salt and pepper. Through them to same ball, mix and cook. That's it. Makes cooking easy also after work when you need food fast for kids.

What is your go to foor for those busy evenings?
Lovely weekend all!



Seuraa blogia somessa: Instagram // Facebook // Twitter // Pinterest
Lue blogia: Indiedays //  Bloglovin' // Blogi

Kommentit

  1. Kiitos reseptistä, meinaan en ole ikinä tehnyt kanapyöryköitä, vaikka aina on pitänyt.

    Aurinkoista viikonloppua Satu <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!