Päivän kahdeksan kysymystä


Nauti elämän pienistä hetkistä. Jonain päivänä katsot taakse ja ymmärrät, että ne olivat niitä suuria asioita.

Tiedättekö, vaikka sitä kuinka miettii etukäteen, että kirjoitan tästä ja tästä aiheesta, niin ajoittain tekee ennemmin mieli kertoilla ihan kuulumisia. Tällä hetkellä oli enemmän sellainen olo että voisin jutustella. Pelkästään jutustelupostauksen tekemisen aloittaminen tuntui kuitenkin vaikealta, sitten muistin tämän Tuulannelin blogissa taannoin olleen Päivän kahdeksan kysymystä postauksen ja päätin kopioida kysymykset sieltä suunnalta. Kuviksi valikoitui viikon takaisin sunnuntain otokset Suomenojan lintualtailta jossa oltiin perheen kanssa bongaamassa lintuja. Pitää todeta, että me ei olla mitään lintubongareita eikä oikeastaan noista ymmärretä mitään, mutta muutama ihan siedettävä kuva tuli kuitenkin otettua.

Vaan niihin kysymyksiin. Sen verran pitää todeta, että vastattu on oikeastaan perjantaina jo, näin lauantai aamuna ihan turha ajatella, että olisin oikeastaan tehnyt mitään.

Mitä teet juuri nyt?
Istun sohvalla kone sylissä. Perheen pienin tuhisee makkarin puolella ja asunnossa on hiljainen rauhallisuus. Mies naputtaa omaa konettaa tuossa vieressä. Sinällään vähän huono tämä sohvalla olo, meillä on molemmilla ihan työpöydät jossa koneen kanssa istumisen ergonomia olisi varmasti parempi, mutta kovin usein näiden kanssa ollaan vaan vierekkäin sohvalla.

Mitä on päälläsi?
Rennot kotivaatteet. Vaihdan aina kotivaatteisiin, etenkin nykyisin, kun tulen kotiin. Pienen neidin kanssa ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Tykkään käyttää pyjamaa kotivaatteena, joten tälläkin hetkellä mennään pyjamahousuilla ja t-paidalla.

Mitä ostit viimeksi kaupasta?
Ruokakaupasta hain välipalan töihin, heräteostoksena mukaan tuli myös paketti pensasmustikkaa. Välipala oli sinällään tylsä proteiinivanukas, vaikka löysinkin sen itselleni uutena makuna suklaa-appelsiini. Oli ihan ok makuista. Jos rajaa ruokakaupat pois niin tilasin verkkokaupasta Neidille uusia lyhythihaisia bodeja. Meillä tuntuu oleva kaapissa kaikkea muuta paitsi niitä ja näillä keleillä jos ei halua aikuisetkaan paahtua, niin miksi pienen pitäisi. Pitkähihaisia olisi kyllä tarjolla useampia. Meidän neiti vaan hikoilee sen verran paljon että ei sellaisia voi lämpimällä kelillä pitää.


Mitä päivän ohjelmaan kuuluu?
Tänään on ehditty monta asiaa, aamusta töihin, sen jälkeen piipahdin ystävien kanssa terassilla ja sen jälkeen vietettiinkin perheaikaa ulkona. Tällä kelillä sitä tekee ainakin itsellä mieli olla ulkona ja puuhailla ulkona. Kesä kun tuli vähän silleen kerralla. Ainakin tänne etelään saakka.

Mitä olet syönyt tänään?
Aamupalana jugurttia mustikoilla ja vadelmilla. Lounaana oli tacosalaatti josta ajattelin laittaa ohjettakin jossain vaiheessa. Ihan suosikkini taas tällä erää. Välipalana se proteiinivanukas ja ne mustikat. Lounaana oli kotoisa makaronilaatikko ja iltapalana kaurakorppuja juustolla ja kurkulla. Ei siis mitään ihmeellistä, perus arkiruokaa.

Mitä on todo listallasi?
Voi se ei ole mikään kovin lyhyt lista se. Lauantaina ohjelmassa on Ikeassa käynti, Neidille pitää hakea pimentävä rullaverho huoneeseen nyt ainakin. Sen verran aikaisin on toinen alkanut heräämään, että vähän voisi sitä aamua pidentää jos ei olisi niin valoisaa, että sellaisen osto on tullut ajankohtaiseksi. Onhan tuota hommaa muutenkin, perus kotitöitä ja kaupassa käyntiä. Ei siis mitään ihmeellistä, mutta jotain.

Mitä olet tehnyt tänään?
No käytännössä vastasin tähän jo aikaisemmin, mutta paljon kaikkea. Toimelias ja hyvä päivä kaikkineen. Perheen kanssa paljon aikaa, joka on sekin hyvä. Ehtii rauhassa olemaan pienen kanssa myös. Viikonloppuna tietenkin vielä enemmän.

Mitä hyvää ja huonoa päivässä on ollut?
Upeassa kauniissa kesäpäivässä ei pahemmin mitään huonoa ollut. Neiti tosin heräsi ennen herätyskelloa, että vähän silmät solmussa sai aamulla heräillä. Vaan kun toinen aurinkoisesti pinniksestä hymyilee niin kaikki mahdollinen harmistus katoaa kyllä samantien.

Aurinkoista lauantaita ja ihanaa viikonloppua!


Seuraa blogia somessa: Instagram // Facebook // Twitter // Pinterest
Lue blogia: Indiedays //  Bloglovin' // Blogi

Kommentit

  1. Kiva postaus :)
    Ihanaa äitienpäivää sinulle! Se taitaa olla ensimmäisesi, joten se on silloin jotenkin erityisen erityinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia 💕 Ensimmäinen kymmä, oli oikein hyvä päivä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!