Sininen kesämekko


On mekkoja ja on luottomekkoja.

Tämä on toinen niistä mekoista, joita tunnun tällä hetkellä halajavan ylleni oikein urakalla. Mekon kanssa vaan meinasi käydä niin että se oli unohtua kaappiin. Sitä on kun puoli vuotta käytännössä koko vuoden raskaana niin meinaa nämä vaatteet unohtua joita siellä kaapissa on kun ovat sesonkivaatteita. Vähän kun kaivaisi aivan uutta esille. Tämä on kyllä useamman vuoden vanha jo, Espritin jostain alesta ostettu mutta edelleen kesällä oikein toimiva. Menisihän se toki talvellakin, mutta jostain syystä tämä on päässäni kesämekko. Johtuu varmasti siitä, että on selästä paljon avoimempi, ei tule sen takia talvella pidettyä.

Toinen kesään vääjäämättä kuuluva on tuo Longchampin kesälaukku. Le Pliage on siinä mielessä vähän huono malli, että sinne mahtuu aivan kaikki. Sinne myös hukkuu auvan kaikki. Lähtökohtaisesti koitan olla änkemättä sitä aivan täyteen, mutta eihän se sitten niin mene, että sitä ei tulisi tungettua täyteen. Mikähän kumma siinäkin on, että mitä isompi veska, sen varmemmin sitä vaan änkee sinne tavaaa. Lopulta kuitenkin tulisin vähemmälläkin toimeen, vaan koska mahtuu niin laitetaan nyt vielä toikin... niin ja toi ja tuollekin voisi olla käyttöä. Alkaa tuntumaan olkapäissä hiljalleen tämä.

Kengätkin kuuluvat oikeastaan vanhaan kastiin, noita Tommyn baltsuja on tullut pidettyä monta vuotta, hiljalleen olen harkinnut niiden uusimista van edelleen ne tulee jalkaa kiskaistua. Käytännössä siis koko asukokonaisuus on enemmän tai vähemmän vanhaa kamaa. Eikä siinä, parempi välillä ollakin. Olen taas vaihteeksi tutkinut omaa ostokäytöstäni ja kyllä se niin vaan menee kaapissa on aika paljon vaatteita. Silti kävin vastikään hakemassa sinne jotain uutta mutta siitä tulossa myöhemmin tällä viikolla. Ei sekään reissu mennyt ihan silleen putkeen.

Sen verran kuitenkin voin kertoa, että kun taas vaihteeksi kävin kaappia läpi niin koetin sinne jotain väriä löytää. Se kun on kovin totta, että kaapissa ei oikeasti ole enää kuin mustaa, valkoista ja eri sinisen sävyjä. Muutama punainen joita olen koettanut päälleni laittaa, mutta jotenkin ne ovat vain... liian punaisia. Vaan mikäpä sitä tässä kun näissä väreissä viihtyy. Kokeiltu on montaa muutakin, mutta kun ei vaan tule pidettyä niin parempi jättää kauppaan.

Millaisia luottovaatteita teillä on kaapissa?
Aurinkoista uutta viikkoa!

Mekko/Dress: Esprit // Bolero: VeroModa // 
Huivi/Scarf: Balmuir // Kengät/Shoes: Tommy Hilfiger // 
Laukku/Bag: Longchamp // Vyö/Belt: Longchamp 


Seuraa blogia somessa: Instagram // Facebook // Twitter // Pinterest
Lue blogia: Indiedays //  Bloglovin' // Blogi

Kommentit

  1. Tykkään tuosta sinisen sävystä, joka on pirteä jo itsessään. Valkoinen raikastaa asun entisestään. itse olen tänä keväänä käyttänyt värejä enemmän kuin koskaan. Kokomustat asut, joita olen aina käyttänyt usein, ovat jääneet harvinaisiksi. Katsotaan, kuinka kauan tämä väri-innostus kestää. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen siirtynyt joskus mustasta siniseen. Sen pidemmälle en ole näiden värien kanssa vielä päässyt. Ehkä se tästä vielä, välillä olen katsellut vihreää, ehkä joku päivä uskaltaa :D Upeaa viikon jatkoa!

      Poista
  2. Minusta sininen on ihan sinun värisi, joten ymmärrän hyvin, että päällesi valikoituu sinistä.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa olla vaikka sitä vaihtelua ajoittain kaipaakin. Vielä kun keksisi missä viihtyisi ;)

      Aurinkoista viikon jatkoa!

      Poista
  3. Sininen ja valkoinen vaan on kesän parhaat värit ja toimii sulla, kuin häkä. Kuten Rva Kepponenkin sanoo, ihan sun värit.

    Kivaa viikon jatkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Ne on kyllä hyvin mukavuus alue värit itselle.

      Hyvää viikon jatkoa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!