Kaasona petrolissa ja sinisessä


Jokaisella pitäisi olla se luottomekko

Petrooli. Voin kertoa että on ehkä vaikeinta koskaan löytää petrooli mekko keskellä kesää tai edes keväällä. Itselläni kävi sinällään tuuri morsiamen toiveen kanssa ja oikean värinen mekko löytyi täysin käyttämättömänä kaapista, muiden kaasojen ja bestmanien kanssa myötäelin tämän vaikean värin löytämisen ongelmaa. Lauantaina kirjoitinkin Lipsy Londonista ( Sähkönsininen ja musta kaason värivalintana ), tämä on se toinen mekko jonka olen ostanut ennen raskautta jolloin ihastuin merkkiin kerralla. Muistan edelleen sen ostosreissun. Olimme pitkää viikonloppua viettämässä ystävän kanssa lontososa ja tarkoituksena oli oikeastaan vain shopata. Sitä sitten tehtiin urakalla. Oxford Streetin liikkeestä sitten löytyi kaksi upeaa mekko, joiden jälkeen en ole kauheasti juhlamekkoja muualta katsonut. Nytkin ihastelen muutamaa mekkoa sekä juhlaan että arkeen. Saa nähdä mitä kaikkea tässä tulee vielä syksyn aikana tilattua.

Tarkoitus oli pitää tätä jo viime kesänä, mutta niin siinä sitten lopulta kävi, että masun kanssa tämä ei toiminut sitten ollenkaan. Eikä sitä tietenkään ole siihen tarkoitukseen tehtykään. Ne vaatteet ovatkin sitten asia erikseen. Onneksi pääsi siis puolentoista vuoden kaapissa olon jälkeen käyttöön.

Jos mekosta jotain miinuksia lähtee etsimään niin se ei hengitä. Sen sijaan sen voi pestä vesipesussa koneessa eikä sitä tarvitse silittää. Pidempään blogia lukeneet tietävät, että silittäminen on kotityö jota en kestä yhtään. Joten jos on mahdollista ettei jotain tarvitse silittää, en sitä silitä. Niitä kauluspaitoja on sen takia aika vähän kaapissa. Yhdistin mekkoon pidemmän huivin joka on ostettu jostain hääpukuliikkeestä useampi vuosi sitten aivan eri mekon kaveriksi. Jalassa ne samat luottokorkkarit joilla olen mennyt monta vuotta ja laukku on sekin ollut hyvin monissa juhlissa. Sain sen aikanaan äidiltä tuliaisiksi Saksasta ja sen jälkeen se on ollut melkein jokaisissa juhlissa joihin olen mennyt. Sopivan kokoinen ja tummanharmaanhopeisena se sopii melkein jokaisen kokonaisuuden kanssa.

On muuten ollut mielenkiintoista palata takaisin omaan vaatekokoonsa. Olen joutunut tilaamaan ja ostamaan ihan perus vaatteita, kuten mustia t-paitoja ihan urakalla. Samoin farkut menivät kokonaan uusiksi, ennen raskautta olleet vaan yksinkertaisesti luovuttivat ja hajosivat. Jakkuja on tilattu lisää… käytännössä kaikkea on tullut kaappiin lisää. Ei sillä, nautin shoppailusta, mutta blogissa tulee olemaan kaikkea muuta paitsi trikoomekkoja uutena aika tavalla. Ei siksi, että kaapin koko olisi kasvanut vaan lähinnä siksi, että vanhat olivat viittä vaille uusittavien listalla ennen raskautta. Pidin niitä raskaana loppuun ja nyt on sitten ollut pakko. Onneksi shoppailu ei ole siellä inhokkiasioiden listalla. On ollut kiva ostaa uusia, mutta on se kyllä niinkin, että ihan kaikkea ei voi saada ja listan kanssa on kauppaan menty. Alennukset on koluttu aika hyvin nekin läpi. 

Upeaa tiistaita ihanat!

Mekko/Dress: Lipsy London // Huivi/Scarf: Vanha // 
Kengät/Shoes: Deichmann // Laukku/Bag: Vanha

Seuraa blogia somessa: Instagram // Facebook // Twitter // Pinterest
Lue blogia: Indiedays //  Bloglovin' // Blogi

Kommentit

  1. Petrooli on niin kaunis väri! Mutta tosiaan harvemmin sitä näkee juhlamekoissa. Näytät kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kaunis, mutta vähän haasteellinen löytää. Kiitos Minnea 💕

      Poista
  2. Sininen on kyllä niin sua ja oma lempivärikin. Silittäminen on kyllä sellainen toiminto, jota täälläkin vältellään kuin ruttoa. ;) Sitä kun palaa omaan kokoonsa eli vartalo palautuu tai muuttuu, niin on kyllä vähän kivakin piristää vaatekaappia uusilla vaatteilla.

    Ihanaa viikon jatkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä. Eri sävyiset siniset on kyllä aika iso osa vaatekaappia. Ja tullut noita vaatteita ostettua useampi, sentään jotenkuten fiksusti edes. Eikä vaan kaikkea mikä vastaan tulee vaikka sekin käynyt mielessä.

      Aurinkoista viikon jatkoa Tiia!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!