Urban Deday Naked Ultimate Basics


Onkohan se siis ihan oikeasti niin hyvä kun hehkutetaan?

Tämä oli mietteeni kun pari kuukautta sitten lähikauppakeskukseen lapsen kanssa menin ostamaan itselleni uutta arkiluomiväriä. Tilanne oli se, että vanhat paletit alkoivat olemaan rehellisesti ottaen vanhoja. En ollut niihin tyytyväinen ja lopulta eivät ne paletitkaan ikuisuuksia kestä. En ihan muista koska olen edellisen ostanut, varmastikin sen suosikki NYX:n joka alkoi nyt jo vetelemään viimeisiään. Tavallaan viimeinen tikki sille oli kyllä se, että meidän neiti olikin pidempi kun äiti oli ajatellut. Neiti ylettyi ruokapöydällä olleeseen palettiin ja kräks. No se siitä sitten. Vahinko jäi onneksi hajonneeseen palettiin, ei tarvinnut edes kuurata lattiaa, sen verran tiukassa se kuitenkin pysyi kiinni.

Niinpä rullasin rattaat sitten kauppakeskuksessa kosmetiikkaan erikoistuneeseen kauppaan ja myyjältä kysyin suoraan apua. ”Arkimeikki paletti, sellainen jolla voi tehdä juhlalookin tarpeen vaatiessa. Mattasävyt, paljon pigmenttiä ja sellainen että se pysyy”. Olin valmis laittamaan tuotteeseen jokusen kympin, mutta en ollut valmis maksamaan UD:n hintaa. Kunnes bongasin tuolloin voimassa oleen alen, yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta -25%. Olisiko tämä se tilaisuus kokeilla tätä monen hehkuttamaa tuotetta?

Myyjä tarttui ensimmäisenä tähän UD:n palettiin ja hetken aikaa kun vertailuja tehtiin todettiin että toki tämä nyt oli kalliimpi kuin mitä olin ajatellut maksavani, niin tässä olisi kaikki vaateeni samassa paketissa. Eikun paletti mukaan ja aamulla kokeilemaan.


Onko Urban Decay Naked Ultimate Basics luomiväripaletti oikeasti hintansa väärti? Olenko tyytyväinen?

Olen tyytyväinen, kaikin puolin olen. Paletti on ensinnäkin kaunis, siinä on ihanan iso peili. Ei sillä, että tarvitsen sitä arkena, mutta mukaan otettuna tämä on valtavan suuri plussa. Ei tartte erikseen raahata peiliä. Paletin oma suti on yllättävän hyvä ja kaiken päällä tässä on omalle naamalle niin arkeen kuin juhlaankin sopivia värejä. Pigmenttiä on riittävä määrä, sitä ei käy kiistäminen myöskään. Kaikkineen on pakko sanoa, että olen tähän tyytyväinen.

Vaan oliko se ihan oikeasti hintansa väärti? Oli ja ei. Olisin varmasti tullut toimeen pienemmälläkin paletilla, etenkin arjen suhteen. Juhlaankin sillä olisi pärjännyt. UD maksaa rehellisesti sanottuna hunajaa, mutta jos meikkaa edes joka arkiaamu kuten allekirjoittanut niin tämä tuntuu ainakin helpottavan tilannetta suuresti. Paletin koko saa vähän moitetta, en tiedä oikein missä tätä säilyttäisin, mutta se taitaa olla muutenkin näissä suuremmissa paleteissa ongelmana. Osaa väreistä en käytä. Se lienee jokaisen paletin ongelma, mutta jotenkin hintavamman kohdalla tämä ongelma korostuu.

Tämä paletti on kuitenkin ollut käytössä joka ikinen päivä kun olen meikannut sen pari kuukautta. Ostanko samaa uudelleen kun tämä joskus loppuu? En. Ostanko UD:n paletin? Ostan. Eli uskon saavani enemmän käyttöä pienemmästä paletista, tässä on liikaa värejä arkeen itselleni. Pienempi jonka puoleen horjuin aika vahvasti on todennäköisesti seuraava valinta. En kuitenkaan kadu isomman paletin ostoa, uskon että noille tulee vielä käyttöä noille harvemminkin käytetyille. Kaikkineen kannatti ja itselleni käyttöä ilmennyt runsaasti, mutta onhan se hintava. Sitä en kiellä. Tällä kertaa panostus kannatti.

Onko teillä UD:ta kotona? Hitti vai huti teidän makuunne?

Upeaa päivää!


Seuraa blogia somessa: Instagram // Facebook // Twitter // Pinterest
Lue blogia: Indiedays //  Bloglovin' // Blogi

Kommentit

  1. Itseltäni löytyy UD:n paletti ja sävyt ovat todella pigmenttisiä. Paletti on tosin aikas hintava, mutta luulen, että jatkossakin ostan UD:n paletteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on näiden hintavampien kanssa aina, että ei haluaisi vaan kokeilla vaan ihan tietää kannattaako se on osto vai ei. Varmaan mäkin ostan seuraavan, mutta pienemmän.

      Poista
  2. Mä en ole vieläkään raaskinut ostaa ,mutta kovasti tekis mieli testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan rehelisesti, hintahan on korkea. Ei siitä pääse yli eikä ympäri.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!