Vaalea villaliivi


"Mutta kun se on niin mukava..."

Ostin tämän liivin syksyllä GAP:lta ja todella usein sen jälkeen se onkin kaapista päälleni löytynyt. Ainut mikä asussa oikeastaan vaihtelee on huivi. Alle valitsen hyvin usein tummansinisen paidan ja farkut nyt varmaan kasvavat kohta jalkaan kiinni. Etenkin näillä parin viime viikon aikana sataneilla keleillä. Farkut on se turvavaate allekirjoittaneelle vaikka usein mietinkin muuta päälleni laittavani. Oikeastihan pitkälahkeinen farkku ei todellakaan ole lumihangessa mikään viisas valinta vaan villasukat, sukkahousut ja hame takaisivat kuivemmat koivet kun sisälle saakka pääsee.

No, tässä ja niin monessa muussakin kokonaisuudessa ne farkut kuitenkin jalassa ovat. Ja tuo lämmin ihana liivi. Se on materiaalina kokonaan villaa eli talveen kaikin puolin hyvä. Hupun keinokarva tuo siihen vähän särmää enemmän. Huiviksi valikoin tuon Mulberryn vuosia vanhan. Se on aikanaan blogikirppikseltä ostettu sekin. Todellinen löytö jota olen pitänyt urakalla.

Mietin tässä tätä "ostolakkoa". Ei ole pinyt, mutta turhaa en ole ostanut. Tarpeeseen kosmetiikkaa ja no, sitä kevättä varten tein muutaman ostoksen ja vielä selailen loppuja. Huomaan kuitenkin olevani tyytyväinen muutoin vaatteisiin tällä erää. Törmäsin taannoin myös tekstiin jossa mietittiin vaatteiden yhteisikää, kestävämmän kulutuksen puolesta puhuivat. Ajatus oli mielestäni loistava, mutta tajusin että en tiedä. Otetaan ensin vaikka farkut, nämä voivat olla joko kolme vuotta tai kolme kuukautta vanhat. Tasan samaa mallia on kaapissa samalla värityksellä kolmet housut. Sitten on käytettynä ostettu huivi, jonka ostoa en tiedä. Osaan sanoa että minulla se on ollut viitisen vuotta. Kyse oli kuitenkin kokonaisiästä, jota en todellakaan osaa sanoa.

Niinpä ajattelin haastaa itseäni tässä tammi- ja helmikuun aikana. Pitää kokonaisuuksia joissa on yksi tai useampi "pre loved" tuote. Sellaiseen pitäisi pystyä, koko kokonaisuus on haaste koska alaosia ei ylsinyksinkertai ole, mutta yhden tuotteen saan kyllä päälleni useamman kerran viikossa.

Miltä kuulostaisi tämmöinen itsensä haastaminen? Onko teille väliä mistä vaate on ostettu jos se on sopiva?

Ihanaa maanantaita!

Liivi ja Farkut: GAP // Paita: YourFACE // Kengät: Pahlmroot
Laukku: Longchamp // Huivi: Mulberry*

*ostettu käytettynä


Postauksen kuvat: Teemu Salminen

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!