Marja smoothie aamuun


Terveys vaatii terveellistä ruokaa.

Blogia useamman vuoden seuranneet tietävät että ole oikein koskaan ollut aamupala ihminen. Selviän vallan hyvin lounaaseen saakka pelkällä kahvilla. Se ei kuitenkaan ole paras tapa aloittaa aamu, pelkkä kahvi. Jotta aineenvaihdunta lähtee liikkeelle pitää saada muutakin kuin pelkkää kahvia, pääosin vettä mutta myös ruokaa. Ihmisenä jolle ajatus leivästä aamupalana on kauhistus ja itseasiassa myös puuro menee samaan kastiin on jugurtti ja marjat ollut pelastus.

Pitkään söin niitä töissä kun pääsin töihin mutta todellisuudessa siinä kohtaa lounas siirtyy pidemmälle. Niinpä siirryin tekemään smoothien johon sain mukaan myös vähän kuitua. Itselleni uskollisena teen tämän illalla valmiiksi. Smoothie on siitä hyvä että sinne voi heittää enemmänkin tavaraa, mutta olen omani pitänyt suhteellisen simppelinä. Marjoja, jugurttia ja vähän muuta. Tarkkoja määriä on mahdoton antaa, lähinnä menee tunteella tavaraa blenderiin illalla, kunhan lopputulos on 4-5dl smoothieta shakerissa jääkaappiin odottamaan aamua.

Marja smoothie
Pakaste mustikoita
Pakaste vadelmia
Avocadoa
Kaurahiutaleita
Sokeroimatonta mustikkakeittoa
Maitoa
Turkkilaista jugurttia

Surauta blenderiin sekaisin.

Avocadon lisääminen antoi mahdollisuuden laittaa osa smoothien puolelle ja loput lounassalaattiin. Kaurahiutaleet on hurautettu samassa blenderissä jauhoksi, alunperin Neidin puuroa varten mutta totesin tämän menevän paremmin itselleni smoothien kanssa myös. Kaiken tyyppiset kökkäreet eivät ole niitä joita haluan välttää joten olen hurruttanut ihan tavallisia kaurahiutaleita edelleen itselleni.

Tämä on tämän hetken suosikki aamupala. Toki edelleen kahvia maidon kanssa ja tätä ennen lasillinen vettä jotta keho saa nestettä muutenkin kuin smoothien ja kahvin muodossa. Haluaisin kovasti olla enemmän aamupala ihminen mutta totesin tuossa että kun ei tähän mennessä ole oppinut niin tuskin tulen koskaan oppimaankaan.

Mikä on teidän suosikki aamupala? Millä päivä saa oikean kunnon startin heti aamusta?

Energistä päivää ja uutta viikkoa!


Kommentit

  1. Tykkään smothiesta, mutten tee niitä koskaan, mutta onneksi tyttäret tekevät minullekin silloin tällöin ;)
    Syön joka aamu neljän viljan puuron mehukeitolla, ilman sitä ei päiväni käynnisty. Jos jostain syystä en saa puuroani, olen tosi nälkäinen. Aikaisemmin söin lisäksi myös munia ja kalkkunaa, nyt kulutan vähemmän, joten olen luopunut niistä.

    Ihanaa viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuro olisi kyllä kieltämällä varmasti paras mahdollinen, aika ajoin saankin sen viikonloppuna syötyä. Voin uskoa että se pitää nälkää poissa pisimpään kaikista aamupaloista.

      Ihanaa viikon jatkoa!

      Poista
  2. Joka arkiaamu syön kaurapuuron, vatsavaivaisen on yritettävä kaikkea, mikä hellisi mahaa jo heti aamusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahan helliminen on kyllä tärkeää, ei se päivä kipeän vatsan kanssa oikein kivalta sekään kuulosta.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!