Tämän hetken arkimeikin suosikit


Meikkaan koska voin. En muiden takia, vaan itseni takia. 

Meikkaaminen on minulle rutiini joka toistuu liki jokainen aamu. On toistunut jo niin monta vuotta että en välitä edes laskea enää. Se on semmoinen herätys joka aamu. Yleensä olen vielä ainakin mielen puolelta unessa kun hoidan ensimmäisiä aamutoimia. Kun viimeisenä ennen pukemista ja lapsen herättämistä sitten meikkaan alkaa mielikin heräämään uuteen päivään. Ajattelin näin uuden viikon kunniaksi jakaa teillekin näitä suosikkejani. Vuosien aikana tämä postaus on toki tehty uudelleen ja uudelleen blogin puolella mutta tällä hetkellä tuntuu että suosikeissa on vaihtunut suunnilleen kaikki verrattuna siihen mitä ne ovat joskus olleet.

Aikaa tähän meikkiin menee kokonaisuudessaan sellainen 7 minuuttia. Minuutissa kiskaisee tukan ponnarille ja se kaksi minuuttia menee siihen kun pukeutuu niihin edellisenä päivänä laitettuihin vaatteisiin. En siis tosiaan ole mikään aamuihminen ja sitä heijastavat kyllä kaikki mahdolliset aamuiset ajankäyttö tottumukset. Kaikki tehdään mahdollisimman rutiinilla. Haluan kuitenkin näyttää joka päivä laitetulta ja siltä että olen katsonut edes peiliin, vaikka todellisuudessa tämä katsominen on tehty silmät puoli ummessa.


Aamulla alle tulee siis seerumi ja päivävoide, sen jälkeen alkaa varsinainen meikkaaminen. Pohjustan usein kasvot Lumenen BB-voiteella. Viikonloppuna tämä on usein ainut kerros jonka laitan kasvoille. Ongelmana on tällä hetkellä hyvän primerin löytäminen. Vuosikausia kannoin Bootsilta Soap and Gloryn versiota ja sille ei ole oikein korvaajaa löytynyt sen loputtua. Onko sulla suositella omaasi? BB voide sinällään on hyvä mutta tiedän että hyvä primerin pitäisi meikin vielä paremmin paikallaan. Lumenen BB antaa kuitenkin kaivattua valoa kasvoille.

Seuraavaksi, tämäkin sormin levitettynä, UD:n Naked skin johon olen vallan ihastunut. Se antaa sopivasti kosteutusta enkä yhtään laita pahakseni että siinä on myös SPF 20. Eihän se koko päivän suojaa mutta antaa se jotain suojaa sekin. Edullinenhan tämä ei ole, mutta 40ml tuubi on kestänyt arki käytössä tällä hetkellä kuutisen kuukautta eli riittoisa se kyllä on.

Tilanteesta riippuen lisään tämän jälkeen peitevoidetta. Siinä vaihtelen Maybellinen ja MACn välillä. Riippuen vähän mihin peittoa tarvitsee sillä hetkellä. MAC on aavistuksen vaaleampi kun taas Maybelline peittää tehokkaammin ne hormooninäppylät.

Viimeisenä vielä No7 irtopuuteri pitämään kaikki paikallaan. Se on ensimmäinen kohta melkein kun otan sudit käteen. Jos on aikaa laitan kyllä meikkivoiteen myös sudin kanssa mutta sormin olen nopeampi näiden kanssa aamulla.

Kuvassa myös se uusin suosikkini eli L'Orealin fixing mist joka oikeasti tulee vasta viimeisenä kasvoille. Olen ihminen joka päivän mittaan ei tee meikille mitään joten tämä auttaa pitämään naamaa enemmän paikallaan. Sen verran kevyt tuote kuitenkin että iho saa sen alla hengittää. Tai ainakaan se ei tunnu siltä että naama ei liiku ollenkaan. Tämä siis ihan viimeisenä kuitenkin vaikka kuvassa pohjustusen kanssa samassa onkin.


Tätä pohjustusta seuraakin sitten aurinkopuuteri, poskipuna ja korostus jotka tulevat nykyisin kaikki samasta paketista. Kävin ihan syksyn alussa läpi meikkejäni ja totesin että ei näitä voi mitenkään enää käyttää. Suurin osa oli ostettu ja avattu ennen raskautta. Roskiin. Joten kun tarkoitus oli sitten tuotteita uusia halusin ennemmin maksaa yhdestä enemmän kuin useammasta vähemmän. Halusin myös tuotteet jotka oikeasti toimivat ja nämä UD:n tuotteet ovat kyllä omalla naamalla toimineet todella hyvin.

Nykyisin pitäisi kai sanoa että se ei ole aurinkopuuteri vaan contour. Voin sanoa pudonneeni kärryiltä näiden termien kanssa jo hyvän aikaa sitten. Katsoin mielenkiinnolla muutamaa meikkivideota taannoin ja totesin että aamun seitsemään minuuttiin ei tätä uutta (?) tapaa varjostaa kasvot ei kyllä noin vain opiskella. Joten länttään edelleen tuota ruskeaa tästä Naked Flushed paletista naamaan samaan paikkaan mihin aurinkopuuterin opin joskus laittamaan. Samoin poskipuna saa ihan asettua paikalleen kuten ennenkin. Korostusta koetan vähän laittaa poskiluulle.

Tässä kohtaa tartun myös useampaan sutiin. Olen ollut Real Techniquesin sutien fani siitä saakka kun ne markkinoille tulivat ja niissä olen osapuilleen sen jälkeen pysynytkin. Hinta - laatusuhde on kohdallaan ja ainakin omaan makuuni niillä saa hyvää jälkeä aikaan.


Sitten päästään sinne silmiin saakka. Mietin jo kuvaa ottaessa miksi tämä kuva näyttää niin omituiselta mutta siis tästähän puuttuu No7 kulmaväri ja kaikki siveltimet. Tajuaminen tapahtui vasta kun kuvat oli ladattu tänne blogiin saakka. Kulmat siis tässä välissä ennen luomivärejä kuntoon. Laitatan kulmat joka kerta kampaajalla, joten lähinnä vahvistan sitä väriä jos sille on tarve. Muotoilun jätän ennemmin ammattilaiselle.

Silmiin myös sitä UD:tämä, Naked ultimaten basics muodossa. Tämä on yksi niitä syksyn meikkihankintoja joihin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Tämä kestää, kestää ja kestää. Väreissä on hyvä pigmentti ja nämä ovat muutenkin kyllä just eikä melkein omalle iholle ja silmien väriin sopivat. Alarivi on vähemmän käytetty, ylärivi taas joka päivä kun meikkiä laitan. Ja ylimääräisenä plussana vielä tuo valtava peili joka auttaa kummasti meikkausta.

En arkena rajaa silmiä sen suuremmin kuin sudin kanssa vähän tummempaa. Juhlaan sitten kunnon eyelinerilla. Sen sijaan kynää en jotenkin osaa yhtään käyttää.

Suosikki ripsari on, vuodesta toiseen, Maybelline Lash Sensational. Ostan tätä samaa, kokeilin välissä vähän muuta mutta palasin takaisin. Tämä on yksinkertaisesti paras itselleni. Laskin että käytännössä tämä on neljäs ellei jo viides vuosi kun samalla putkilolla mennään.


Viimeisenä vielä ne huulien suosikit. Vaselinia laitan oikeastaan ensimmäisenä meikkauksen aloituksen kohdalla, huulipunan sitten viimeisenä ennen fixing mistiä. Huulipuna on tämäkin pitkäaikainen suosikki, Tanya Burr cosmeticsin Sunday walk on väri. Tämä on kaiketi kolmas tuubi tätä menossa. Täydellinen vaalea puna arkeen. Sopivan vaalea ja neutraali.

Tosin, kuten sanoin, en lisää kuin korkeintaan huulirasvaa pitkin päivää että viimeistään lounaalla se tämäkin lähtee huulista ja sen jälkeen mennään Blistexin voimalla. Olen joskus koettanut opetella meikin lisäämistä pitkin päivää mutta jotenkin se vaan ei tunnu luontevalta. Jos muistan saatan puuteria lisätä mutta aika harvoin. Eli vaikka aamulla kuinka peiliin katsoisi niin se tuppaa kyllä iltapäivällä unohtumaan se kaiken maailman kirjailijan teko.

Sellainen arkimeikki, oliko mukana tuttuja tuotteita? Olisiko juuri sulla suositella hyvää primeria kaiken alle?

Ihanaa maanantaita ja aurinkoista uutta viikkoa!

Kommentit

  1. Aina hauska kurkkaa toisten meikkiarsenaaliin, joskus oppii itsekin jotain uutta. Primeri vinkki : Too Faced PRIMED & PEACHY
    COOLING MATTE PERFECTING PRIMER INFUSED WITH PEACH AND SWEET FIG MILK. Toimii hyvin BB tai meikkivoiteen kanssa itselläni tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin vilkaista tämä Too Faced josko se olisi se oikea ratkaisu tähänkin naamaan. Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Hyviä vinkkejä tuli, kiitos!
    Ja sitten kerrotteko tyhmälle; miksi primeria ja missä välissä?
    Mulla uus seerumi hakusessa, vanhaan en oikein tyytyväinen ja tässä välissä käytin ilmaiseksi saatua näytettä, ei vakuuta. Kerroppa vinkkejä siihenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Primeri tulee ensimmäisenä meikkinä kosteutuksen jälkeen. Sen ideana on tasoittaa vielä ihoa ennen meikkivoiteen laittoa ja meikki pysyy paikallaan iholla paremmin. Tai näin olen antanut itseni ymmärtää. Saatan olla täysin väärässä.

      Mulla on käytössä Lumenen LÄHDE ja VALO. Olen ollut tyytyväinen kosteuden määrään, pakkasilla öljypohjaisempana se uusi pakkaselle kehitetty versio. Toivottavasti noista on apua :)

      Poista
  3. Kiitos! Paljon viisaampana taas tähän päivään ;)
    Pitää tutkia noi seerumit kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!