Marjapuuroa kesähousuissa


Uusiutumisen aika - kun ihminen muuttuu, myös ulkokoinen minä muuttuu perässä. 

Kerroinkin jo tällä viikolla, että olen ostanut useammat housut viimeaikoina, tässä niistä yhdet nimittäin nämä VeroModan pellavahousut joihin ihastuin ihan samantien kun näin nämä. Olin etsinyt pellavahousuja kesälle siinä vaiheessa jo hetken, yleensä pidän mielellään kaksia pellavahousuja koko kesän aloittaen jo näin kevällä jos se vaan on mahdollista. Pidän pellavan pehmeydestä ja ilmavuudesta. Siinä jaksaa olla helteelläkin ja näemmä se vähän viileämmässä kelissä piti lämpimänä. Se on myös ihanaa vaihtelua kaikkien niiden kuukausien jälkeen pukea hetkeksi päälle muutakin kuin siniset farkut. Ei siksi että oilisin hylkäämässä niitä, vaan koska vaihtelua virkistää. Näiden lisäksi kaappiin saapuivat myös turvallisesti tummansiniset pellavahousut.

VeroModassa on tänä keväänä ollut kivasti tätä marjapuuroa juuri sen verran että sain itselleni uuden jakun ja nyt sitten nämä housut. Kokonaisuudessa on muutakin uutta, nimittäin sekä neule että laukku jotka molemmat puolestaan ovat käytettyjä. Neuleen löysin Zadaan puolelta toisen valkoisen neuleen kanssa. Kumpikin on GANT:n, tämä on paksumpaa puuvillaneulosta jollainen on ihan mahtava vähän viileämmällä kelillä, kuten näissä kuvissa olevalla kelillä. Toinen taas on enemmän ehkä college kuin neule, laitan senkin pikapuoliin päälle niin näette miten kivat pienet brodeerauksen tapaiset yksityiskohdat siinä on. En oikein tiedä koska kyllästyn valkoisiin puseroihin, mutta näillä näkymin se hetki ei ole ihan hetkeen tai edes kahteen hetkeen tulossa vielä. Tunnun yhdistävän valkoisen yläosan tällä hetkellä kaiken kanssa, myös valkoisen alaosan jos niikseen tulee.

Laukku taas on vuosia kestänyt haave jonka toteutin nyt kun hinta oli sopiva ja kunto kuitenkin erinomainen. Muistan haaveilleeni Mulberryn Alexasta jo kymmenen vuottta sitten ensimmäisen kerran. Ensin mustana, sitten konjakin värisenä mutta hiljalleen haave käntyi sinisen puoleen. Himmasin kuitenkin ostamista sen yli että tuotanta lopetettiin kokonaan. Yksinkertaisena syynä oli hinta. Laukku oli uutena sen hintainen, että se hulahti oman kipurajani yli kovaa. Nyt kuitenkin se tuli Vestiairen puolella vastaan hinnalla joka oli edelleen minulle kipurajalla, mutta ei mennyt sen yli. Niinpä sitten erinäisten elämäntapahtumien johdosta päätin hemmotella sillä itseäni. Päätin käytännössä pallita itseni duunista jota olen viimeisen puolen vuoden aikana itseni eteen tehnyt. Moni niistä asioista ei kuulu blogiin, mutta elämä "kulissien takana" on mennyt monita osin täysin uuteen uskoon ja ehdottomasti parempaan suuntaan kuin missä oltiin. Aika ajoin sitä on sitten palkittava itsensä, nyt siihen tuli tilaisuus.

Sinällään mieltä lämmittää, että on mahdollista tajuta, että tässäkin kokonaisuudessa sekä paita että laukku on ostettu käytettynä. Housut ovat uudet, huivi vuoden vanha ja kengätkin vain vuoden vanhoja. Sinällään ei siis mitenkään paljon käytetty kokonaisuus vielä, mutta kaksi juttua käytettynä on kuitenkin jo hyvä saavusuts. Haluan silti vielä ehdottomasti kehittyä tässä käytettyjen maailmassa seikkailussa enemmän, mutta ainakin olen parantanut siinä jo huomattavissa määrin jos vertaan vaikka vuoden takaiseen tai vielä pidemmälle.

Miten te palkitsette itsenne hyvästä työstä?
Ihanaa perjantaita!

Huivi: Balmuir / Neule: GANT (ostettu käytettynä) // Housut: Vero Moda //
Laukku: Mulberry (ostettu käytettynä) // Kengät: Tommy Hilfiger 


Samaa marjapuuron sävyä jakussa:

Kommentit

  1. Kiva asu ja housujen väri on kaunis. Ihanaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Housut tuntuvat toimivan kaiken kanssa mitä on vaatekaapissa valmiiksi, niitä on tullut pidettä jo runsaasti.

      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Tykkään tosi paljon. Täällä on nyt valkoiset farkut hakusessa. Eilen ostin uusia vaatteita, kaikki sinivalkoisia ja yksi sinivalkopunainen. Kyllä oon jumissa oman värimaailman kanssa.

    Ihanaa viikkistä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! <3 Valkoiset farkut on kyllä kivat, itsellä tuli Nextillä vastaan, tilasin lapselle vaatteita ja huomasin tilaavani samalla itselleni pöksyt. Sinivalkoinen ja trikolori onkyllä niin sun värejä!

      Upeaa viikonloppua!

      Poista
  3. Todella kiva väri housuissa! Minusta tuntuu, että sopivien ja ennen kaikkea istuvien housujen löytäminen on todella haastavaa, mutta sinä näytät mallia kuinka niitä löytyy! Ja pidän muuten tosi paljon tekstiesi alussa olevista mietelauseista. Blogisi erottuu niiden myötä todellakin edukseen!

    Leppoisaa viikonloppua Satu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna mikä ihana kommentti! <3 Istuvat housut ei muuten ole mikään helppo homma, täysi sympatia. Itse pysyn pääosinluotetuissa merkiessä, farkut on olleet vuosia samaa mallia kaikki, koko vaan on muuttunut.

      Tykkään lainauksista itsekin, vähän erilainen tapa aloittaa postaukset jos ei muuta. Eivät tosin aina liity aiheeseen kuin löyhästi, mutta tykkään kirjoittaa vähän silleen minne teksti sattuu viemään tyylillä.

      Hyvä viikonloppua! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!