Punamustaa ohuemmalla takilla


Vanhemman suosikin paluu - Tervetuloa musta kynähame.

Muistan kun ostin tämän takin. Olin raskaana ja mikään, yksinkertaisesti mikään takki ei tuntunut enää sopivan sen mahan kanssa. Halusin kuitenkin jotain jota voin pitää muulloinkin kuin vain sen yhden hetken ajan. Kävelin epätoivoisena Vilaan ja kävelin puolen tunnin jälkeen hymyillen ulos. Myyjät onnistuivat taikomaan ei pelkästään takin vaan muutaman muunkin (mustan) vaatteen vaatevalikoimasta esille joita pidinkin sitten sen mahan kanssa ja sen jälkeen niin paljon että kun lopulta mahduin vaatteisiin ennen raskautta olivat ne ensimmäisiä jotka lensivät pois. Ei siksi, että niissä olisi jotain vikaa, mutta niitä vaatteita en vaan halunnut enää pitää. Yliannostus voisi olla oikea sana. Tämä takki oli kuitenkin poikkeus. Se on sopivan ohut ollut viime viikon superlämpimällä kelillä aamulla päälle kistaistavaksi mutta niin että en paahdu sen kanssa iltapäivällä. Trenssin mallinen mutta täysin vuoreton ja pelkkää ohutta kangasta, kaikin puolin hyvä ostos.

Yhdistin sen kanssa mustan ikivanhan paidan ja viime kesänä ostetun tuollaista collarimateriaalia olevan kynähameen. Hame on yksi harvoista selkeistä kesävaatteistani, se on ostettu kesällä ja pidetty ahkerasti juuri kesällä. Voisihan tuota pitää talvellakin, mutta en osannut vain ottaa käyttöön sitä. No, onneksi nyt on taas kelit kun pitää tätä ja t-apitoja tossujen kanssa. Katselin aikani hyvinkin tummaa kokonaisuutta ja nappasin päälle lisäksi punaisen huivin ja kaivoinpa vielä baltsutkin kaapista. Niiden valikoimaa on aika varmaankin uusia, alkaa nimittäin olla niin, että nämä punaiset ja muutamat muut on kävelty loppuun. Ovathan ne palvelleen usean vuoden ajan.

Alemmassa kuvassa näkyy hyvin myös uusi tukka joka on laitettu edellisenä päivänä. Olen tässä miettinyt tuota hiusväriä viimeisen vuoden aikana aika tavalla. Haluan laittaa rahaa kampaajalle noin kerran kahdessa kuukaudessa, kerran kuussa en halua käydä jonka takia sitten voikin unohtaa sen platinablondin. Joten nyt kokeiltiin sitten raidoilla kahdella eri värillä, tähän saakka se on ollut vain vaalea, mutta nyt haluttiin kokeilla vähän lähempänä omaa väriä olevaa sinne mukaan, jos se juurikasvu ei sitten olisi niin paha kun se tuolta vääjäämättä kasvaa. Samalla sitten myös leikattiin vähemmän, katsotaan jos se taas hyvinvoivana kasvaisi vähän pidemmäksi.

Ihanaa perjantaita!

Takki: Vila // Paita: H&M // Hame: NOOM // Huivi: Vanha // 
Laukku: Balmuir // Kengät: Tommy Hilfiger

Löysin kuin löysinkin näiden kenkien ostopostauksen, ei ihme että alkavat olemaan loppuun kävellyt...

Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!