Mutsimekko - Raidallinen huppumekko


"Oikea mutsimekko!"

Näin totesi meillä Mies kun kaivoin tämän mekon kauppakassista. Kävin viikonloppuna Neidin kanssa shoppaamassa ja mukaan tarttui juttuja joita olen hetken aikaa miettinyt. Tarkoitus on hiljalleen uusia kaappia muutenkin omaan suuntaan, vaihtaa vaaleampii sävyihin ja sehän onnistuu kesällä parhaiten. Nyt kun löysin käytössä parhaaksi todistetut reisien hankauksen estäjät itselleni, niin mekot ja hameet helppoudessaan ovat nousseet aidosti ajankohtaisiksi. Kun kaapista lähti useampi pois niin kaappiin tuli tilalle. Nyt tosin muotikin on just eikä melkein sitä mitä haluan päälleni pukea. Ainakin osittain.

Pitääkin kertoa teille, olin tätä mekkoa ostamassa ja ihanan avulia myyjä kantoi sovitukseen tämän lisäksi useamman muunkin mekon. Yksi kokeiltava oli ihastuttava naruolkaiminen kaunotar, jonka kanssa puoliääneen totesin, että täytyy laittaa boleroa tai jotain muuta päälle, että ei tätä muuten oikein voi pitää. Myyjä totesi "Tai voi laittaa t-paidan alle". Olisitte nähneet mun naaman ilmeen kun suunnileen kirkaisin "EI!". Koin sitten asialliseksi selittää, että tyyli jossa t-paita oli narutopin alla toi liian vahvasti mieleen oman yläasteen ajan että yksinkertaisesti en kykenisi näkemään itseäni siinä kokonaisuudessa enää ikinä. Hyvät naurut saatiin kyllä molemmat, joskin sitten varovasti itseäni yli 10 vuotta nuormepi myyjä totesi "Sä et vaan näytä yhtään yli 30-vuotiaalta" Ai että kuulkaa kun tuli näin 38 heinäkuussa täyttävälle hyvä mieli.

Kaupasta ei tarttunut tämän "mutsimekon" lisäksi muita mukaan, monta kaunista sovitin, mutta tämä oli ainut jonka koin olevan just eikä melkein. Sekin on nykyisin tärkeää, vaatteen pitää olla kyllä just eikä melkein että sen otan mukaani. Nyt kun midimittaiset mekot ja hameet ovat muodissa, samoin vähemmän avoimen kaula-aukon vaatteet jotka tunkevat syksyllä kauppaan niin tulee herkemmin katsottua. Tai sitten todella olen herännyt parin vuoden koomasta vaatteiden kanssa ja löydän niitä omiani ja itselle sopivia hiljalleen paremmin. Tiedä sitten mistä on kyse, ehkä oman tyylin selkeyttäminen on sekin auttanut. Tai ehkä sitten se, että on aikaa ja jaksamista miettiä enemmän ja draivi tämän bloginkin kirjoittamiseen on löytynyt ihan uudella tavalla. Niin tai näin, niin kaapissa alkaa olemaan vaatteita joista nautuin ja joihin haluan pukeutua. Kuitenkin vielä siinä määrin, että niitä ei ole liikaa, näen kaikki ja pidän kaikkia säännöllisesti.

Mikä tästä raitamekosta sitten tekee sen mutsimekon? Luultavasti yhdistelmä helppoutta, mukavuutta ja sitä että tämä on materiaalia jonka voi pestä kovassakin lämpötilassa materiaalinsa puolesta. En sano, että pitäisin tämän tyyppistä mekkoa vaan mutsi sopivana, mutta kyllä voin kuvitella itseni mesoamassa jalkapallokentän reunalla. Tuleva jalkapallotähti tosin kiinnostui pihan pensaasta enemmän.

Millaisia asiakaskohtaamisia teillä on vatekaupassa ollut viime aikoina?
Aurinkoista keskiviikkoa!

Mekko: Vila // Kengät: Tommy Hilfiger // Laukku: Ted Baker 


Kommentit

  1. Vai että mutsimekko :D. No siinä tapauksessa olen mitä suurimmassa määrin mutsityylin kannattaja :). Just ihana, kun on raitoja, huppu ja joustava kangas.

    Mulla vaan alkaa omalla kohdallani olla vähän kriittisyyttä helmojen pituuksia kohtaan, kun ikää on jo sen verran, että pistää välillä mietityttämään, missä se raja kulkee. Ei ole sääristä kiinni, vaan ihan vaan siitä iästä.

    Ja mitä kysymykseen tulee, niin en muista, milloin olisin viimeksi vaatekaupassa käynyt :). Syytä ehkä olisi mennä...

    Iloista mieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Vähän aikaa äkisin miehelle vastaan kunnes tämä totesi, että mutsityyli sulla on vaikka mitä sanoisit, sä oot mutsi, silloin on mutsityyli :D Joten luovutin tämän insinöörin logiikan edessä.

      Mulla on itselläni samaa, toi on aika se mitta mitä vielä voin pitää. En lähinnä halua pitää lyhyempää enää. Voisin toki, mutta jotenkin koen että ei kiitos. Toisaalta, on kivempi nostella lasta myös kun ei ole vesiraja, että on siinä tämmöinen käytännön aspeksi mukana.

      IHanaa viikon jatkoa! <3

      Poista
  2. Onpa kiva mutsimekko, sopisi minulle työmekoksikin. Helppous ja mukavuus on itselle nykyään tärkeää ja siihen päälle kun saa vielä kivan ulkonäön vaatteelle, niin täydellisyys on saavutettu :D
    Minä sain yhden H&M:n myyjän punastumaan kun kehuin hänen tyyliään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi menisi mullakin nykyisin, ei sinällään pelkkä viikonlopun mekko. Itseäni kiehtoi etenkin tuo huppu, hauska yksityiskohta joka teki mekosta omantyyppisensä. Mukavuus on kyllä iso juttu, tärkeä ominaisuus mitä vanhemmaksi tässä on tullut.

      Poista
  3. Siis aivan ihana raitamekko ja sä näytät upealta!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!