En ole koskaan



Astua ulos mukavuusalueeltaan on paras tapa kasvaa

Bongasin alkuviikosta ihanan Marjukan blogista ( FabFortySomething ) En ole koskaan - haasteen ja ajattelin tämän sopivan tänne omankin blogin puolelle ja astetta kepeämmäksi perjantai postaukseksi. Niinpä siis luvassa erilaisia asioita joita en ole koskaan tehnyt tai kokenut, myös syyt miksi näin on.

En ole koskaan...

... hypännyt benji hyppyä. En ole mikään korkeiden paikkojen ystävä. Kestän nitä kyllä yllättävän hyvin, etenkin jos ei ole tarve katsoa kohtisuoraan alas (maisemia voin ihailla kyllä). Vapaapudotus korkealta kohti maata ei kuulostaa yhtään jutulta jonka haluaisin tehdä.

... oikeastaan tykännyt raparperista. En ainakaan niin kauan kun muistan. Vaarini teki aikanaan raparperikiisseliä jonka kanssa piti juoda rasvatonta maitoa ja voi yök. Varmaan se kiisseli olisi ollut ihan hyvää ilman sitä maitoa, mutta yhdistelmä toi milikuvan siitä että en tykkää enkä ole makuun myöhemminkään kiintynyt enää.

... osannut pukeutua kirkkaan oranssiin väriin. Se on väri joka ei vaan yksinkertaisesti toimi itselläni, ei sitten niin alkuunkaan. Ei sillä että olisin varsinaisesti edes koettanut teinivuosien jälkeen, en ole. Nykyisin se on väri, jota vierastan kaikessa.

... ollut helikopterin kyydissä. Se voisi olla kyllä hauskaa, mutta samalla huikaisevan pelottava ajatuskin juuri sen korkean paikan takia.

... oppinut käyttämään jakkuja ja neuletakkeja kiinni. Ainoa poikkeus tähän ovat Aranin paksu villaneuleet joissa on vetoketju, mutta heti kun mennään nappien puolelle niin koen sen kiinni laittamisen jotenkin ylivoimaisen vaikeaksi ja ettei tämä tyylillisesti taas sovi itselleni ollenkaan.

... oikein tykännyt leipoa. Tykkään laittaa ruokaa ja osaan leipoa muutaman ihan kelvollisen piirakan (valmispohjista). Tykkään myös koristella kakkuja, mutta varsinaisesti leipoa niin ei kiitos. Menee hermot. Olen ruuanlaittajana sellainen "sinnepäin tunteella" maustamisen ja määrien kanssa. Leipomisessa on oltava niin tarkkana että kemia voi hoitaa hommansa niin jätän leipomisen muille. Aika ajoin teen ne piirakat kuitenkin. Niistä valmispohjista. Siihen riittää hermot.

... osannut toimia ryhmäliikunta tunneilla. Jotenkin omaamani koordinaatiokyky ei lakkaa toimimasta ryhmäliikunta tunneilla. Kun muut sujuvasti askeltavat kauniisti tasatahtia käsien huitoessa eri suuntaan hyppään itse aina väärässä kohdassa ja huidon minne sattuu. Jonka takia en tokikaan käy kovin usein ryhmäliikuntatunneilla joten koordinaatiokyky ei sekään voi oikein kehittyä.

... ollut järjestelmällinen aamuihminen luonnostani. Ei, en todellakaan ole. Olen huithapeli joka unohtaisi päänsä jos se ei olisi hartioissa kiinni. Siksi minulla on useampi Systeemi ja Rutiini joiden avulla muistan kaiken tarpeellisen, teen tarvittavat asiat ja vielä kaiken päälle saan herättyäkin aamulla.

... tykännyt nukkua teltassa. Olen nukkunut teltassa, montakin kertaa, mutta olen kyllä aina ollut niin mukavuudenhaluinen että makuualusta ja makuupussi eivät vaan ole minun juttuni. Muutenkin, kuka oikeasti tykkää nukkua makuupussissa?

... katsonut yhtä kokonaista jaksoa Game of Thronesia. Olen lukenut kirjat, mutta TV-sarja ei koskaan oikein napannut enkä sitten useamman kauden jälkeen jaksanut enää aloittaa. Tavallaan kiinnostaisi katsoa se nyt, mutta en ole vielä löytänyt aikaa moiseen maratoniin.

... saanut luettua loppuun Sinuhe Egyptiläistä. Olen koettanut, olen niin monta kertaa koettanut, mutta kukistun aina jonnekin puoliväliin kirjaa. Se on valoittamaton vuoreni, Sinuhe Egyptiläinen.

Löytyisikö sinun listaltasi samanlaisia juttuja?
Leppoisaa perjantainta ja alkavaa viikonloppua!

Kameran syövereihin unohtunut asu on kesäkuulta:
Paita: Uniqlo // Jakku: VeroModa // Huivi: Balmuir // 
Housut: Next // Kengät: Michael Kors // Laukku: Mulberry (ostettu käytettynä)

Kommentit

  1. Aika monta samaa, Sinuhe on jäänyt kesken ja Game of Thrones on jäänyt lukematta ja näkemättä :)
    Vapaapudotuksen olen kokenut ja oli ihan kamalaa!

    Kivaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaapudotus kuulostaa aivan liian kammottavalta kyllä kokea :D Ottaa mahanpohjasta kun katsoo muita!

      Kivaa viikonloppua! :)

      Poista
  2. Benji hypyn olen nuorempana hypännyt, ei mikään huippukokemus, Sinuhen olen lukenut loppuun. Game of Thrones ei ole napannut, eikä telttailu ja kunnon oranssia ei löydy minunkaan vaatekaapin vaatteista.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssi on jotenkin vaikea väri, ainakin itse olen kokenut että se ei oikein sovi minkään kanssa jota on kaapissa ja vielä vähemmän se sopii päälleni.

      Kivaa viikonlopun jatkoa! :)

      Poista
  3. Benji hyppyä en ole hypännyt, enkä aiokaan ;) Kaunis asu, tuo bleiseri on niin herkullisen värinen ja sopii sinulle hyvin.

    Rentoa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara ❤️ Bleiseri on yksi kevään ja kesän suosikkeja, jatkanee vielä pitkälle syksyyn suosikkina.

      Kivaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  4. Tämä haaste täytyy toteuttaa. Juu ei jakkuja ja neuleita voi pitää kiinni, en ole tainnut koskaan. Kivaa jos katsot nyt GOT:n. Ekalla kerralla en niin innostunut, mutta kun katsoin tyttären kanssa pötköön, niin jäin imuun. Kirjoista luin ekat ja jotenkin taso laski.

    Aamuisin olen aina ihan kohmeessa ja pää sekava, kestää herätä, mikä on harmillinen piire, josta en pidä itsekään. Mies herää sekunnissa meinaan ja elo lähtee rullaamaan. Olen hidas herääjä.

    Sinuhe, oi se kolahti 13-vuotiaana kovaa ja pidin maailman parhaana kirjana. Päätin etten lue uudelleen, jottei tuo lumous säry. Puheesi on kärpäsen surinaa korvissani, oli nuoren tytön mielestä niin hilpeää. Muutenkin Waltarin kirjoja on tullut ahmittua, tykkään siitä analyyttisestä tyylistä, jolla pääsee hahmon pään sisään, oli se hahmo aluksi pinnallinen ja itsetietoinen, kuten Sinuhekin oli. Palmutkin ovat olleet mitä mainiointa luettavaa vaikka historian kuvaamisessa Waltari oli loistava. Suuri illusioni oli mielestäni hieno, luin lukio aikoina ja vaikka Waltari itse häpesi tätä kirjaa. Appelsiininsiemen ja ja ja Turms jne. Waltari on suomalaisia lemppareita. Sori, että innostuin.

    Ihanaa viikkistä Satu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä innostuu, ei sitä pidä pahoitella :) Mä tykkään Palmuista tosi paljon mutta Sinuhe ei vaan iske yhtään. En tiedä millainen tylsyys pitäisi mielen vallata että jaksaisin sen lukea :D

      Ihanaa sunnuntain jatkoa!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!