Irlannin asu


Joskus on hyvä pysyä siinä minkä tietää.

Tämä kokonaisuus voisi olla miltä tahansa Irlannin reissultamme viimeisen viiden vuoden ajalta. Vaelluskengät ovat olleet kaikkein parhaimmat jalkineet ja niissä on kuljettu hyvän aikaa jokainen reissu. Sitten on farkut, käytännössä reissussa on joko aina farkut tai ulkoiluhousut. Tässä ollaan kuitenkin ihmistenilmoilla eikä kiipeämässä mäkeä ylös tai alas, niin vaihtoehto on selvästi farkut. Sitten on se valkoinen Araninen neule. Joka ikinen kerta se on samaa valkoista, asun noissa vaatteissa en pelkästään koko reissua vaan neuleissa tulee oltua todella paljon noin muutenkin talvella. Irlannissa tämä kuitenkin korostuu, toki kunnon ulkoilutakki on vaihtoehto, mutta paikalliset tietävät näiden pitävän sitä sumutinpullokosteus keliä hyvin iholta poissa samalla kun pitävät lämpimänä mutta hengittävät. Kaikkineen siis tuonne aivan loistavia.

Kaapissahan on jo useampi näitä, mutta sei ei todellakaan ole estänyt hankkimasta niitä lisää. Siinä missä muutoin olen onnistunut rajoittamaan shoppailua niin tämän kanssa tunnun olevan edelleen toivoton. Yhdestä kahteen noita neuleita lähtee mukaan joka ikinen reissu, kaapissa olevia pidän tasaisesti syksystä lähtien päälläni.

Reissun aikana blogi myös lopulta sitten lomaili. Kun postauksia ei oltukaan ajoitettu (siis kukahan kumma senkin oli missannut) niin totesin että ansaitsen minäkin lomaa sen verran että ihailen ennemmin maisemia ja olen perheen kanssa kun naputan tänne tekstejä tai edes avaan konetta. Perjantaille on kuitenkin tulossa kuvien täyttämä postaus reissusta ja sunnuntaina päästäänkin sitten varmaan sinne normaaliin tahtiin blogin kanssa hiljalleen. Matka itsessään oli mainio ja uusia kokemuksia tuli haalittua vaikka kuinka.

Nyt näistä vihreistä tunnelmista ihanaa keskiviikkoa!

Viimeisen kuvan kohdalla kokeiltiin "Kappas kamerassa on tällaisia filttereitä" osiota, halvat on reissaajan huvit.

Kommentit

  1. En malta odottaa niitä kuvia ja neule on niin ihana. Kivaa viikon jatkoa Satu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Neule on kyllä kaunis, tuntuu toimivan monen kanssa nämä valkoiset.

      Poista
  2. Neule on todella kaunis ja varmasti myös ihanan lämmin.
    Innolla jo odotan reissukuvia. Ihanaa keskiviikkoa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Lämmin se on kyllä, melkein liiankin vielä toistaiseksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!