Kun toimisto siirtyi parvekkeelle


Kesä on mielentila

Voinee kuitenkin todeta, että tähän mielentilaan vaikuttaa suuresti myös se, että parvekkeella oli +30 lämmin kun sieltä pakenin sisälle viileämpään naputtamaan konetta lisää. Pari päivää takaperin oli juuri niin lämmin kun vaan tällaien kesäihminen voi toivoa, ainakin parvekkeella. Istuin siellä muutaman tovin naputtamassa koneella, mutta huomasin nopeasti kaipaavani sisälle viileän puolelle. Parvekkeelle paahtava aurinko kuitenkin ajoi todella sisälle ja samantien alkoikin googlaus siitä, mitä parvekkeelle voisi laittaa verhoiksi. Osassa ikkunoista on edellinen laitattanut rullaverhoa, mutta valkoiset valoverhot köivät mielessä ja tämä sisustussuunnittelu onkin sitten tässä edelleen kesken.

Parveketoimisto on kuitenkin oiva paikka pitää tämän hetken ehdottomia suosikkivaatteitani. No tietenkin farkut, ne tuntuvat olevan jalassa aina ja joka kuvassa, samoin joku paita, mutta tuo Ommellisen pitkä collegetakki/kaapu on ollut ahkerassa käyttösäs viimeisen pari viikkoa. Ostin sen joulukuussa läheisen kauppakeskuksen pop up storesta jossa myytiin kotimaisten valmistajien vaatteita ja sen jälkeen se on ollut käytössä töissä ja vapaalla. Etenkin nyt kotikonttoriaikana tunnun pukevan tuon herkästi päälleni. Yhdistettynä se silkkihuiviin kuten tässä(kin) huomaan kokevani että fiilis on pukeutunut mutta samalla kuitenkin riittävän rento. Oikein hyvä!

Sen tämä kotikonttori kyllä tekee, että menen viikonpäivistä aivan sekaisin. Heräsin tänään aamulla ja mietin että taisin unohtaa kirjoitta apostauksen tiistaina, mutta onneksi voin sen tänään kuitenkin kirjoittaa. Aloin siis reippaasti tätä kirjoittamaan ajatellen että viimeistelen sen tässä aamupäivän aikana. Paitsi että nyt on perjantai eikä torstai... Näin sitä menee sekaisin hyvinkin nopeasti ja päivistä tulee toistensa kaltaisia vähän liiankin nopealla tahdilla. Lienee parempi, että postauksen saa siis ulos edes näin perjantaina vaikka torstaina olisi tarkoitus ollut. Saa nähdä onko sitten mielestä ni sunnuntaina kenties tiistai. Toistaiseksi viikonloppu on aina ollut kuitenkin viikonloppu. Tiedä sitten koska sekin ehtii tässä muuttumaan.

Kuvia katsellessa mietin myös parvekkeen kaipaavan uutta värimaailmaa, ehkä turkoosit tyynyn päälliset jotka sopivat noihin mattoihin tekisivät tuosta vähän yhtenäisempää. Millaisia parvekkeita teillä on? Sisustatteko te niitä miten paljon? Haluaisin tuosta kuitenkin luoda sellaisen hyvän paikan oleilla ja nyt sitten rassaan päätäni miettien mitkä olisivat ne oikeat kalusteet? Ihmiselle jolle sisustaminen ei ole luontaista ei mikään helppo homma tämäkään.

Tällaisia Perjantai mietteitä aamusta siis.
Ihanaa viikonloppua kaikille! Koetan jatkossa muistaa missä päivässä ollaan menossa.


Kommentit

  1. Ihana toimisto sinulle kertakaikkiaan. Luonnonvalo ja aurinko on ihan parasta <3
    Mukavaa viikonloppua sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä, vaan olihan siinä ihan todella kuuma 🤣 Myöhemmin uudelleen siis.

      Ihanaa päivää Outi ❤️

      Poista
  2. Ihana toimisto, täytyy ehkä omaakin siirtää parvekkeelle. Mun parveekkeelle tosin ei aamulla heti paista aurinko, joten se on lasituksesta huolimatta vielä vähän turhan viileä, enemmän semmoista työpäivän jälkeistä osastoa vielä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä voisi aamusta olla parvekkaalla hyvin, mutta iltapäivä alkaa olemaan vähän liiankin lämmin. Etenkin kun allergian takia ei voi päästää ilmaakaan sisälle kun siniä sattuu olemaan koivu vähän liiankin lähellä. Noh, hetkiä kerrallaan.

      Ihanaa uutta viikkoa!

      Poista
  3. On kyllä ihanaa, kun jo niin lämmintä että tarkenee istuskella parvekkeella.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on, pääsee vähän eri maisemaan kotonakin.
      Hyvää uutta viikkoa!

      Poista
  4. Parvekkeelle voi tulla kyllä parhaimmillaan hitsin kuuma, mutta onni on kyllä parveke tai piha ja työskentely siellä sopivalla säällä varmasti tuo vauhtia ja energiaa työtilanteeseen. Sydämellistä sunnuntaita Satu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se tuo, saa vähän eri maisemaa niin johan tuntuu että on ihan uusi toimisto!

      Ihanaa uutta viikkoa Tiia! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!