Äitiyden täydellisyyden vaatimus

Tulee päivä äiti, jolloin en enää itkekään, kun lähet pois huoneesta.
tulee päivä, jolloin et kuule minun kiukuttelevan kauppareissulla.
Jonain päivänä en enää yydä sinua halaamaan keskellä yötä.
Jonain päivänä et enää muista, milloin viimeksi jouduit pyyhkimään poskelleni levinneen suklaan.
Koittaa yö, jolloinj et herää vain huomataksesi minun nukkuvan poikittain tyynylläsi.
Koittaa aika, jolloin minua ei tarvitse kantaa unisena autosta omaan sänkuun tai kuljettaa reppuselässä kotiin, koska pienet jalkani eivät jaksaneet perille saakka.
Elä siis kanssani hetkellä, äiti.
Ota ilo irti jokaisesta päivästä.
Sillä koittaa päivä, jolloin en enää ole pieni. 
- Tuntematon -

Tänä äitienpäivänä haluan muistaa, että äitiyttä ei mitata sen mukaan millaisia elämyksia pystyn lapselleni tarjoamaan. Äitiys, minun tai kenenkään muunkaan, ei arvotu hyvin tai huonoihin sen mukaan onko perheellä rahaa harrastaa millaisia lajeja. Se ei tee minusta oikeanlaista äitiä, jos leivonja laitan ruuan alusta saakka, eikä sitä mitata sillä osaanko tehdä villasukat. Äitiys ei ole täydellisyyden suorittamista, haluan muistaa itseäni siitä, että lapsi ei kaipaa täydellistä, lapsi kaipaa äidin.

Tässä kahden ja puolen vuoden aikana kun olen ollut äiti olen lukemattomia kertoja itkenyt sitä, että koen olevani huono äiti. Olen lukemattomia kertoja istunut illalla lapsen nukahdettua tämän lattialla silittäen pienen hiuksia. Kokenut olevani niin monella tasolla huono äiti kun en tee kaikkea vaadittua. Olen lähtenyt kyyneleet silmissä päiväkodista töihin lapsen jäädessä itkemään eteiseen "äiti älä mene". Olen itkenyt iltaisin vessassa yksin kun se kärsivällisyys on loppunut päivällä kesken ja kymmenennen kieltämisen jälkeen olen ärähtänyt ja lapsi on itkenyt. Vaikka olen pyytänyt anteeksi, selittänyt ja halannut niin olen soimannut itseäni sen jälkeen pahimmillaan viikkoja.

Vaan kuka sen kaiken täydellisyyden vaatii? Minä itse. Minä olen se, joka on luonut päähäni mielikuvan siitä millainen on täydellinen äiti ja kun en tätä omaa kriteeristöäni kohtaa, niin koen joka ikinen kerta olevani huono äiti. Ihan itse olen luonut päähäni mielikuvan äidistä jonka hermot kestävät kaiken, joka tekee kaiken ruuan alusta alkaen itse. Joka on samalla kotiäiti ja tekee uraa. Olen luonut päässäni mielikuvan äidistä joka osaa kaiken ja saa ajan riittämään kaiken.

Äitiys on ollut myös armollisuuden opettelua. En ole täydellinen ja ollakseni lapselleni paras mahdollinen äiti minun ei sitä tarvitse olla. Hänelle riittää että olen läsnä, olen paikalla tarvittaessa. Osallistun ja olen kiinnostunut. Selitän miksi jos hermoistun, pyydän anteeksi. Niinhän opetan häntäkin tekemään. Äitiys on ollut tasapainon löytämisen opettelua, se on ollut harjoittelua sen kanssa mikä on oikea määrä omaa aikaa ja mikä on oikea määrä aikaa lapsen kanssa. Se on kasvattanut ihan valtavasti, äitiä ja tytärtä.

Siksi tänä äitienpäivänä me emme tee mitään joka vaatisi äidiltä suorittamista. Emme mitään joka vaatisi myöskään isältä tai lapselta suorittamista. Me nautimme ihan perheenä olosta. Me potkulautailemme, maalaamme, leikimme muovailuvahalla, soitamme mummille. Iltapäiväkahvin leivokset on ostettu kaupasta valmiina, aamiaista en sänkyyn halunnut. Sen sijaan reippaan taaperon halimaan äitiä kylläkin, jos malttaa, voi olla että Ryhmä Hau voittaa. Sekin on tälle äidille ihan okei, sitten äiti kömpii sinne taaperon viereen sohvalle seuraamaan Kajan, Vainun ja muiden toilailuja ja olemaan paikalla jos sattuukin olemaan liian jännä jakso.

Hyvää äitienpäivää! <3