Pieni edellä äiti perässä?



"Ai että mä pukeutuisin samalla tavalla kun lapsi ja yhteen sopiviin vaatteisiin?"

Lause jota käytin pariin kertaan, en tosin kovin usein, raskauden aikana. En osannut yhtään ajatella, että voisin pukeutua lapsen kanssa samalla tavalla, saati samanlaisiin vaatteisiin. Koin sen jotenkin jopa liiankin söpöksi ja tavaksi jolla en ainakaan itse tulisi toimimaan. Aika ajoin huomasin kivojakin yhdistelmiä, mutta jotenkin omassa päässä oli ajatus siitä, että minulle se ei voisi sopia. En osannut ajatella vauva-aikaa pidemmälle myöskään, mutta vaikka osa yhteisistä kokonaisuuksista hymyilyttikin, niin osan kohadlla mietin että pystyisinköhän itse missään vaiheessa tuohon? Pakkohan ei ole toki, mutta raskauden edetessä huomasin, että ehkä se kuitenkin voisi olla ihan kivaa...

Tässä ja monessa muussakin kohdassa olen saanut huomata, että aika ja vanhemmuus on muuttanut minua paljon.

On täysin okei huomata, että lapsi haluaa pukea jokaiselle kauppareissulle sen samanlaisen takin kuin äidillä. Lapsi haluaa pukea ne samanlaiset (melkein) lenkkarit jalkaan kun äidillä. Minähän ne olen äitinä mahdollistanut, siitä ei liene epäilystä, mutta samalla kyllä pieni haluaa olla samanlainen kuin äiti. Kiipeäähän lapsi äidin työpöydälle piirtämään ja "tekemään töitä" kun äitikin niitä siinä tekee.

Mikä sen mielipiteen sitten lopulta muutti? Siihen on paha sanoa oikeastaan yhtä tai edes kahta vastausta. Huomaan katsovani maailmaa täysin erilaisten linssien läpi nykyisin muutenkin. Arvot ovat muuttuneet, prioriteetit ovat muuttuneet. Samalla myös ajatus siitä että En Koskaan pukeudu yhteensopiviin vaatteisiin on muuttunut. Lapsella on samanlainen takki kuin minulla, ostettu jo kun hän oli vatsassa vielä. Muistan tuon takin oston, sain itkukohtauksen kirpparilta josta se oli kun mies varovasti kysyi onko se tarpeen ostaa jo nyt. Takki, joka siis maksoi vaan muutaman euron, mutta säilytystila oli kortilla lähti mukaan.

Emme me vieläkään jatkuvasti pukeudu kuin kaksi marjaa, aika harvoin oikeastaan mutta huomaan asenteeni muuttuvan. Siinä missä koin tämän ennen ällösöpönä tapana huomaan nykyisin lähinnä hymyileväni samanlaisille kokonaisuuksille. Ovathan ne söpöjä, mutta eivät liian. Samalla on muuttunut moni muu asia joita ajattelin vierastavani ja joita en ajatellut tekeväni. Olen kärsivällisesti opettanut lapsen rikkomaan munia ja mittamaan aineksia kulhoon, en tiedä mistä oikein noita hermoja on tullut lisää. Hän on opettanut minut leikkimään uudelleen, juoksemaan kilpaa ja ties vaikka mitä. Monessa asiassa mennään siis myös lapsi edellä, äiti perässä.

Eikä pukeutuminen ole tästä mikään poikkeus. Lapsi edellä äiti on opetellut kerrospukeutumaan ja huomannut rakastavansa siitä vaaleanpunaista. Samalla on opittu että kappas voisi sitä vaikka aikuisenakin pukea päälleen coretexvaatteet eikä kärsiä kylmästä. Eihän siihen montaa vuotta mennytkään siihen sen oppimiseen... Onneksi sentään edes nyt. Toistaiseksi en tosin ole löytänyt itselleni Ryhmä Hau paitaa, saattaisin pukeakin sen päälleni. Lapsella on myös kadehdittava määrä dinosauruspaitoja, kelpaisi!

Mitä mieltä te olette yhteensopivista asukokonaisuuksista vanhemmalla ja lapsella? Hymyilyttääkö vai meneekö yli? Onko mielipide muuttunut vuosien varrella?

Ihanaa torstaita!


Kommentit

  1. Ei yhtään ylisöpöä minusta, kivalta näyttää♥ Kyllä ne ajatukset muuttuu aika paljon kun ensimmäinen lapsi syntyy ja sitä huomaa tekevänsä paljon sellaisia asioita joita ei olisi ajatellut aiemmin tekevänsä:) Äitiys on ihan parasta maailmassa:)) Kaunista kesäpäivää sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, moni asia muuttuu sen lapsen myöt ja asiat joiden ajatteli olevan tietyllä tavalla ovatkin sitten ihan eri tavalla. Kasvamista se on itsellekin samalla kun koettaa kasvattaa toista.

      Ihanaa kesäpäivää! <3

      Poista
  2. Kivalta näyttää teidän asut, eikä yhtään yli söpöltä. Itsekin olen vuosien varrella usein pukeutunut yhteen sopivasti tyttärien kanssa. Nykysin usein ihan sattumalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä huomaan yhteensopivan vaatetuksen lisääntyneen oikeastaan tässä vuosien aikana, alkuun aika vähän, nyt enemmän. Todennäköisimmin koska vaatteet ovat nykyisin enemmän samankaltaisia, vauvalla haalari on kauhean kätevä, itse en niin välitä :D

      Poista
  3. Minusta tuo on aika söpön näköistä, äiti ja tytär samantyylisissä vaatteissa.
    Monta asiaa on äitiyden myötä joutunut miettimään uudelleen :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, saa miettiä asioita uudelta kantilta ja uudelleen, lopulta huomaa haluavansa samanlaisia juttuja molemmille ylle ja onneksi mielipidettään saa muuttaa.

      Ihanaa viikonloppua Outi <3

      Poista
  4. Meillä ainoastaan nuorin haluaa joskus pukeutua samalla tavalla kuin minä. Isommat matkivat ennemminkin kavereita. Teinipoika haluaa vaatekaapistani ainoastaan Marimekon raitapaitani. Hänellä on punainen ja minulla musta. Voisi kuulemma ottaa minunkin paitani käyttöönsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana että toiselle kelpaa edes jotain sieltä äidinkin kaapista! Toisaalta on myös hyvä pitää omista vaatteistaan kiinni, ettei tule liikaa annettua periksi. Itse annoin lapsen vähän kokeilla yhtä äidin huivia, nyt se on sitten hänen mielestään hänen :D Onneksi äiti päättää ja ei ole, vaikka saakin joskus lainata.

      Poista
  5. Te olette söpöjä!Itse en oo lasten kaa harrastanut samisteluja tai no joskus samaa väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirva <3 Minusta sama värikin on tosi kiva idea jos itse tykkää!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!