Punainen mekko


Kalliolla istumassa

Jokaiselle naiselle on oma punaisen sävynsä.

Punainen, etenkin tämä kirkaan punainen on tuntunut monta vuotta väärältä ja liian punaiselta, monet eri punaisen sävyt olen kaapissani käynyt läpi, mutta vuosi vuodelta tunnun palaavan tähän samaan kirkkaan punaiseen. Välissä saattaa olla vuosienkin taukoja, useita päiviä kun punainen tuntuu liian punaiselta, kun kaikki pehmeämmät sävyt voittavat. Sitten tulee se päivä kun jälleen ihastun tähän kirkkaan punaiseen. Niin kävi tämän mekon kanssa, rakkautta ensi silmäyksellä, mutta pelkästään se väri ei ollut kriittinen tekijä vaan muutama muukin kohta.

Rantakalliolla

Punainen on väri, josta olen pitänyt taukoa käytännössä siitä saakka kun tulin raskaaksi. Käytännössä punaista en ole oikein päälleni pukenut siis reippaaseen kolmeen vuoteen. Ennen pidin aika paljon punaista, mutta jossain vaiheessa huomasin että punainen alkoi olemaan... no, liian punainen. Se sai olon tuntemaan STOP merkiksi sen sijaan että olisin oikeasti viihtynyt värissä jonka takia punainen jakku ja punainen mekko jäivätkin sitten roikkumaan kaappiin ja odottamaan josko jonain päivänä ne uudelleen pukisin päälleni.

Edelleen se sama punainen jakku on kaapissa, samoin se sama punainen mekko. Seuraavan kerran kun käyn vaatekaappia läpi, tiedän että joudun ne sovittamaan enkä ole yhtään varma enää että ne mahtuvat kunnolla päälle. Ne on ostettu molemmat vuosia sitten, joten voi olla että tuo hartialinja on kasvanut niistä yli. Sen sijaan kaapissa on kyllä uutta punaista sekä jakun että mekon verran. Näissä kuvissa oleva punainen mekko on itseasiassa täysin identtistä mallia 2013 ostetun sinisen mekon kanssa. Se mekko on yksi suosikeistani. Se on helppo yhdistää kaiken kanssa kesät talvet, se ei rypisty vaikka istuisi koko päivän ja se on super mukava päällä. Ei siis sinällään ole mikään ihme, että kun näin tämän mekon verkkokirpparilla niin nappasin sen samantien ostoskoriin että sain sen itselleni käyttöön.

Niin monikäyttöinen kun mekko onkin, niin punainen on lopulta aika hallitseva väri. Itselläni on kaapissa sitä mustaa ja valkoista rauhoittamaan tuota kirkkautta, samoin harmaata ja tummansinistä. Samalla ne neutraalit värit antavat tuon punaisen loistaa asun päävärinä ja viedä sen huomion. Suhdettani punaiseen värinä on kyllä välillä todella vaikea selittää, mutta ehkä se jollekin tästä kohtuullisen sekavasta selityksestä kuitenkin aukeaa. Mekon mallihan on paras, se on sitä samaa ihanan monikäyttöistä kangasta, joten sinällään uskon että tulee tätä kyllä pidettyäkin vielä, toivottavasti yhtä paljon kuin sitä sinistäkin.

Punainenmekko hellepäivänä: Hot summerday and office clothing

Virkkaukset puussa
Ruusuvirkkaukset puussa

Kirkkaan väriset mekot tuntuvat muutenkin kuuluvan itselläni kesään. Kevään hempeiden värien keskelle huomasin kaipaavani piristystä ja sitä tämä mekko kyllä toi mukanaan. Edelleen puen mielelläni päälle sitä valkoista ja vaaleanpunaistakin, mutta selvästi kun kevään värit kesää kohti tummuvat luonnossa niin alan minäkin kaipaamaan päälleni kirppaampia värejä. Vaihtelu virkistää ja ainakin tämä punainen tuo sitä vaihtelua todella hyvin tällä hetkellä.

Mietin muutoinkin tuota vaatekaappiani, yleensä olen raivannut sitä kunnolla vain keväällä ja syksyllä, mutta luulen että tämän vuoden Juhannus sunnuntain operaatio on nosta akaikki käytössä olevat pois, sovittaa läpi ja karsia kunnolla. Tuntuu tällä hetkellä että keirrätän samoja vaatteita ja mietin uusien ostoa siihen malliin, että minulle se kertoo kaapissa olevan ehdottomasti liikaa vaatteita tällä hetkellä. Kun en näe kaikkia käytössä olevia, on aika selata pois ne joita en pidä päälläni tai jotka eivät istu kunnolla. On aika jälleen tehdä lista siitä mitä on, mitä tarvitaan ja mitä todellakaan ei tarvita. Ilmeisesti valtaisa kotona olon aika on tarkoittanut, että on ollut aikaa miettiä noita vaatteitaan enemmänkin jonka seurauksena on sitten alkanut tekemään mieli erilaisia vaatteita kaappiin. Oli niille aidosti tarvetta tai ei.

Oliko tälle mekolle sitten lopulta oikeasti tarve? Ei välttämättä, mutta nojaten siihen seitsemän vuotta käytösäs olleesene mekkoon tiesin miten hyvin viihdyn tämän mallisessa mekossa, tässä nimenomaisessa mekossa vaikka väri onkin eri kuin toisessa. Tarkoittaa siis ennenkaikkea sitä, että Pinterest laulaa ja etsin inspiraatiota juuri tämän värin ympärille toteutettavista asuista. Toisaalta niitä voi etsiä onneksi myös omista postauksistaan. Oli nimittäin aika kun pidin enemmänkin punaisia mekkoja päälläni. Luulisin että tuolta arkistojen aarteiden seasta löytyy enemmänkin noita ideoita.

Millaisia te olette punaisen kanssa? Löytyykö kaapista paljon punaista eri sävyissä vai onko se ehdoton ei?

Aurinkoista torstaita ihanat ja hyvää Juhannusta näin valmiiksi!

Syreenit taustalla

Postauksen kuvat: Teemu Salminen

Muutamat asuajatukset punaisen mekon ympärille aidosti vanhoista postauksista:
Birthday girl

Kommentit

  1. Minulla on yksi punainen toppi ja yksi punainen maximekko. Tykkään vahvasta punaisen sävystä. En ole punaista vastaan, mutta en vaan osaa sitä oikein itselleni pukea päälle. Viime vuonna tilasin tuon punaisen mekon ja se oli kyllä yksi parhaista ostoksistani!
    Ihana on sinunkin mekkosi, kauniin punainen!
    Ihanaa juhannusta sinullekin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli tuo sama tilanne kauan, vahva punainen oli jotenkin aivan liian punainen. Sopivan vaatteen löydyttyä puen kyllä mielelläni sen päälleni. Jos se istuu hyvin niin pidän, jotenkin punainen vaate on oikea esimerkki siitä että jos istuu yhtään huonosti en sitä päälleni pue.

      Ihanaa uutta viikkoa Outi! <3

      Poista
  2. Punainen näyttää aivan ihanalta sulla vaikka ymmärrän tuon stop-merkki fiiliksen, mikä tulee välillä itsellekin. Mutta aina jotain pientä punaista pitää olla. <3 Ihanaa ja aurinkoista uutta viikkoa Satu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, punainen on kyllä jännä väri, minkään muun värin kanssa en oikeastaan koe samanlaista fiilistä kuin tämän kirkkaan kanssa. Samaa mieltä myös siinä, että ripaus punaista on aina hyvä <3

      Ihanaa viikkoa Tiia <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!