On tärkeämpää olla oma itsensä kuin olla jotain mitä muut odottavat sinun olevan.
Lauantaina pohdittiin tätä faniutumisen muotoa töissä (Fanityttö töissä postaus), tänään voikin sitten todeta, että vapaalla se tyyli on alkanut aika ajoin olemaan enemmän ja enemmän tätä farkkuja, lenkkareita, printtipaitaa ja hupparia. Sinällään tämä juuri näistä vaatteista muodostunut kokonaisuus ei pääse missään vaiheessa valitettavasti ylle kyllä - lenkkarit kun näkivät jo viimeisen päivänsä. Facebookin seuraajat jo tietävätkin, että uudet kengät tulivat alennusmyyntien mukana ja nämä lensivät pois. Lenkkareiden mesh verkko antoi periksi, sääli sinällään näillä oli hyvä kävellä vielä. Tietysti jos menee metsään niin siinä on se vaara että käy näin. Näillä mentiin ja vaara tapahtui. Uudet ovatkin sitten kokonaan nahkaiset ja selvästi enemmän kaupunkitossut eivätkä lenkkarit.
Toinen joka menee eteenpäin on kuvien huppari. Olen pitänyt varmaan neljä ellen jopa viisi vuotta kohtalaisen aktiivisesti tätä hupparitakkia mutta on vihdoin aika luopua. Pääosin siksi että vaate alkaa purkautumaan. Tässä kun on ne äärettömän muodikkaat (no oli ainakin muotia...) valmiiksi rispaantuneet reunat niin niinhän se menee että ei kestä. Eikä muutenkaan ns fast fashion kestä yhtä kauan kuin parempi laatuinen. Vaikka toisaalta on Hennesin paitoja kaapissa jotka ovat tuplaten yhtä vanhoja ja edelleen kestävät. Tämä ei kestänyt. Ei hätää! Uusi on tulossa jo... Tietenkin. Alennusmyynneissä tuli hamstrattua vähän yhtä jos toista. Parit uudet farkut saapuivat eilen, ne tosin eivät ole kovin kuvaukselliset. Samaa GAP:ia kun tähänkin saakka. Sinisenä.
Mutta tätä fanikamaa, sen kanssa pakko myöntää lähti lapasesta. Nörtti mikä nörtti... Erehdyin Etsyyn ja lopputulos olikin sitten korviset JA kaksi kaulakorua. Alan kuulostamaan Vaatehuoneen mainokselta kun sanon: Eikä siinä vielä kaikki. Tulossa myös t-paita jonka perään olen huokaillut yli kuukauden ja huppari. Tosin huppari on näissä kuvissa olevan tilalle tilattu, että sinällään lähtee sieltä kaapista tavaraa.
Jos tarkkoja ollaan sieltä on lähtenyt reilu Ikean isompi kassillinen vaatteita pois. Kun alkaa palautumaan normaaliksi tämä kroppa niin alkaa toteamaan että osa vaatteista on ihan kammottavassa kunnossa. Tosin ne olivat siinä kunnossa jo ennen kuin tulin raskaaksi. Olen vienyt urakalla kierrätykseen tavaraa ja vaikka kaapissa on vielä paljon, niin siellä on huomattavasti vähemmän kun siellä oli. Käytännössä koetan kuitenkin vähän rajoittaa ostoksiani ettei ihan repeäsi käsistä tämä homma.
Eikä edes sen takia että tuleehan se nyt kalliiksi uusia juttuja. Mutta myös kestävää kulutusta ajatellen. Muutenkin olen huomannut miettiväni paljon enemmän nykyisin ostoksiani, säästäväni enemmän sekä rahaa että myös luontoa. Olen, jos niin voi sanoa, innostunut olemaan talouedllisempi ja ekologisempi. Voisin tehdä ekologiseta puolesta postausta jossain vaiheessa, lähinnä niistä omista valinnoistani sen suhteen ja miltä ne pienen ihmisen valinnat ovat tuntuneet. Talouden pidän poissa blogista. Toki aina voi sen verran (itsestäänselvyyksiä) mainita, että selvää rahaa jää käteen kilpailuttamalla ja vertailemalla palveluntarjoajia.
Vaan miten teillä on muuten mennyt alejen kanssa?
Aurinkoa viikkoon!
Pusero/Blouse: Primark // Huppari/Hoodie: H&M // Farkut/Jeans: GAP //
Lenkkarit/Trainers: Nike // Laukku/Bag: Longchamp
Postauksen kuvat: Teemu Salminen
Sama juttu täällä tuon ekologisuuden suhteen. Pieniä juttuja, perusvalintoja, vähemmän ostoksia. Se on nousemassa yhtä suureksi (vähintään) kriteeriksi vaatteiden hankinnassa kuin "muodikkuus" tai tyyli. Perushupparissa täälläkin usein vapaa-aikana pöyrin, joskin koiraperheessä sen väri ei ole musta... Hyvää Juhannusta Satu!
VastaaPoistaJep. Hiljalleen kun etenee. Sama se on meilläkin, vaatteiden kohdalla alkaa vaikuttamaan enemmän. Vähemmän ja eettisemmin tehtyä jos mahdollista.
Poista