Loppukesän suosikit

Valkoinen tuo kesän?

Itselläni se tosin tässä kohdassa taitaa olla nimen omaan kesän loppu, jota valkoisessa vietetään. Heinäkuun lopusta eteenpäin olen pitänyt näitä valkoisia pellavahousuja jatkuvasti. Yhdistämällä niihin eri t-paidat olen luonut kokonaisuuksia joista pidän ja joissa viihdyn todella hyvin. Vielä vähän aikaa pellavaa, sitten on aika vaihtaa villaan. Mitä tämä yksien housujen ahkerasti pitäminen on opettanut ja miksi olen niitä niin ahkerasti pitänyt?


Lähdin näillä yksillä housuilla kokeilemaan myös kunnolla sitä, onko minusta kapseli vaatekaapin pitäjäksi vai ei. Yhdistelemällä näitä mahdollisimman monen vaatteen kanssa koin ainakin ìtse, että olen päässyt etenemään sen kapselivaatekaapin ajatuksen kanssa. Pystyn siis pitämään samaa vaatetta paljon ja usein, kunhan se vaate on mieleinen.

Valkoinen on siitä hyvä väri, että se tuntuu sopivan kaiken kanssa. Itselleni paras valkoinen on kirkas puhtaan valkoinen, luonnon valkoisessa en tunne oloani mitenkään kotoisaksi. Siksi olenkin koettanut panostaa kaikki valkoiset hankintani näihin kirkkaisiin väreihin. Hyvänä osoituksena nämä housut joita olen nyt pitänyt sen reilun kuukauden harva se viikko. Pääsin tällä kokeilemaan myös enemmän kapselin ideaa, pääsin testaamaan saanko aikaan yhtään erilaisia asuja vai toistavatko kaikki samaa. Ja jos toistaisivatkin, niin olisiko sillä lopulta itselleni edes merkitystä?

Aika nopeasti huomasin, että vaikka t-paitoja on kaapissa useita niin kokonaisuudet tuntuivat toistavan itseään. Puhtaan valkoista en osannut pukea, jotenkin koko valkoinen tuntuu niin väärältä itselleni edelleen. Sen sijaan raitaa ja tummia osasin pitää housujen kanssa useammankin. Vaikka asut siis toistivatkin itseään niin huomasin ettei se oikeastaan haitannut ollenkaan. Viihdyin housuissa ja niiden ympärilleni luomissani kokonaisuuksissa sen verran hyvin, että housut päätyivät kaapista ylleni uudelleen ja uudelleen.

Jos jotain, niin huomasin olevani luovempi asusteideni kanssa. Huomasin pukevani ylleni erilaisia, paremmin yhteen sopivia asusteita ja tuovani niillä monesti mustan ja valkoisen liittoon eloa. tämä raitapaita oli itsessään suorastaan räikeän kuvioitu verrattuna siihen määrään mustia paitoja joita pitin housujen kanssa. Yhdistin erilaisia huiveja, eri kenkiä ja eri laukkuja. Siitä lopulta kapselissa minulle lieneekin kysymys. Asusteeni, joita kuitenkin on aikamoinen kokoelma, pääsevät siis esille paremmin.

Onko sillä merkitystä että asut ovat saman oloisia? Ei minulle. Totesin että tämä on tyyliä jossa viihdyn ja jos kerran viihdyn jossain tietyssä tyylissä niin miksi en siihen pukeutuisi. Vaikka se sitten tuntuisikin siltä, että on "aina sitä samaa". Lopulta ei se minun tyylini niin vaihtelunhaluinen kuitenkaan ole, ettenkö näissä klassikoissani viihtyisi. Tavallaan tiesin sen, tavallaan oli hyvä myös kokeilla ja oikeasti testata itseäni.

Pidättekö te usein saman tyylin eri variaatioita?
Aurinkoa tiistaihin!

Samat housut, hitusen erilainen kokonaisuus: Pitääkö minun siis olla minimalisti?

 

Kommentit

  1. Valkoiset pellavahousut ovat kivan raikkaat ja sopivat sinulle hyvin. Jos minä olisin sinä, niin käyttäisin niitä tosi paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä noita onkin tullut pidettyä, olen asunut nyt pari viikkoa noissa housuissa ja Puuvillatehtaan mustassa ohuessa mekossa. Selkeästi ne suosikit viehättävät ja pidän niitä uudelleen ja uudelleen!

      Poista
  2. Miksi sitä aina muuttaisi hyväksi havaittuja asuja. Minulla esim. alaosat kiertää tasaisesti, mutta yläosien kanssa revittelen reippaamin.
    Kaunista tiistaita sinulle Satu ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin juuri! Onneksi te lukijat olette ihania ja jaksatte katsella samoja vaatteita uudelleen ja uudelleen.

      Ihanaa alkavaa viikonloppua Outi!

      Poista
  3. Oon viime viikkoina "vahinkokapseloinut" yhden printtihameen kanssa. Arjessa saman vaatteen käyttäminen paljon ei haittaa, mutta kun kuvaa hametta blogiin, mietin kyllä, tuntuuko lukijasta, että hän lukee uudelleen ja uudelleen samaa postausta. Lukijana taas arvostan, kun blogeissa näkyy samoja vaatteita useita kertoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahinkokapseloitunut! Mikä kerrassaan nerokas termi, niin se on kyllä näidenkin housujen kanssa käynyt :) Samaa mietin blogikuvissa, onko ne aina samoja vaikka itse lukijana näen mielelläni miten samat vaatteet taipuvat erilaisiin kokonaisuuksiin eikä todellakaan haittaa jos bloggaajalla on samat vaatteet monta kertaa. Miksiköhän sitä sitten omassa blogissa näkee asiat eri tavalla.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!