Red blazer


Jakku minkä tahansa t-paidan ja farkkujen kanssa on pommin varma yhdistelmä.
- Ryan Seacrest -

Lauantain postauksessa pohdin, tulenko enää koko kesänä pukeutumaan muuhun kuin laivaston siniseen ja valkoiseen vaan torstaina aamulla päätin, että kyllä sitä vaan on muutakin päällensä puettava. Niinpä kaivoin kaapista punaisen jakkuni ja päätin, että tällä mennään. Seurakseen se sai kyllä hillitysti sitä sinistä ja valkoista, turvallista raitaa ja tuttu kesäkassikin löytyi olalle. Aamulla väri tuntui vielä aivan liian kirkkaalta, vaan hiljalleen se siitä sitten tuntui jo omalta ja iltapäivällä olin jo varsin sinut punaisen kanssa. Kuulostaa ehkä hassulta, vaan punainen on kuitenkin ainakin minulle kovin vahva väri. Monesti se vaatii juuri sen tietyn fiiliksen vaan näemmä se fiilis löytyy kun siihen vain pukeutuu.

Kokonaisuus muuten on tosiaan kovin tuttua ja turvallista. Raitaa ja farkkua vaan minkäs teet kun niissä sattuu viihtymään. Postissa on tosin verkossa suoritetun aleshoppauksen jäljiltä tulossa jo jotain uuttakin, ei ehkä sen värinsä puolesta, mutta tyylillisesti vähän uusia juttuja. Aina kannattaa ainakin kokeilla eikö? Sinällään olet ovat sujuneet mainiosti tänä vuonna, kovin montaa turhuutta ei ole tullut tilattua vaan oikeasti mietittyä että onko sellaista jo ja jos ei ole, niin onko sille käyttöä ja mihin sen voi yhdistää. Mikähän ihmeen järki sitä on yhtäkkiä muka päähän löytynyt.

Tällaisia maanantaimietteitä täällä, millaisia siellä?
Hyvää uutta viikkoa!


The combination of a blazer over any t-shirt with jeans is foolproof.
- Ryan Seacrest - 

On Saturdays post I thought I would wear only white and navy for whole summer. Well, I proved my self wrong. Determined to wear something else as well on Thursday made me wear red blazer and well, blue and white with it, but at least I tried to have something different And it worked. In the morning it felt too bright, but to the day I got used to wearing red again. Sound funny? Red is quite powerfull colour, at least for me and it takes that special feeling usually to wear it. But I see that this might be a begining of wearing some other colours as well. At least red.

Lovely Monday all!
Jakku/Blazer: Tommy Hilfiger // Pusero/Blouse: From Ireland // 
Kengät/Shoes: Clarks // Hame/Skirt: Mark's&Spencer // 
Vyö/Belt: Esprit // Laukku/Bag: Longchamp // Huivi/Scarf: Esprit


Seuraa blogiani // Follow my blog on:

Kommentit

  1. Kaunis :) Ihanat kengät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Kengät ovat vanhat suosikit, sellaiset joilla jaksaa seistä koko päivän tai tanssia häitä yöhön saakka :)

      Poista
  2. Kaunis asu - kyllä tuo punainen vaan sopii sulle niin hyvin! Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sopiihan se, pakko se on kyllä myöntää, että vaikuttaa toimivan kokonaisuudessa kuin kokonaisuudessa :)

      Poista
  3. Mä kattelin vähän sillä silmällä tuota sun laukkua Stockalla, ja nyt harmittaa, kun jätin sen kauppaan.. </3 Joka kerta sun asukuvissa sitä nimittäin ihailen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Se on kyllä täyttä rakkautta ja ihan täydellisen kokoinen arkeen :) Vielä sen ehtii hakemaan.

      Poista
  4. Todella kaunis asu ja tuo jakku on kyllä aivan ihanan värinen. Sopii sulle mielettömän hyvin! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stella. Jakku on kyllä ihan mahtava ja käyttöä vaikka kuinka :)

      Poista
  5. Ah punainen jakku, aivan ihana. <3 Upeaa ja aurinkoista viikkoa Satu <3

    VastaaPoista
  6. Pirteän näköinen, punainen sopii hyvin tummansinisen kanssa. Ostin juuri Clarksin mustat kengät ja ne ovat tosi pehmeät jalassa, halusin juuri sellaiset "käyttökorkkarit".. toivottavasti ovat juuri sellaiset eli hyvät jalassa ja käytössä, en ole vielä ehtinyt testata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clarksit ovat ihan uskomattoman hyvät käytössä. Näillä jaksaa vaikka kuinka ja kauan mennä. Toivottavasti omistasi tulee samanlaiset luottokengät :)

      Poista
  7. Kirkas punainen on yksi ihanimmista väreistä, se tuo kasvoille ihan hurjasti eloa! :) Kivaa viikkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, piristää minkä tahansa kokonaisuuden!
      Hyvää viikkoa :)

      Poista
  8. Punainen on munkin silmääni hyvin vahvalle silloin kun sen pukee itsensä ylle, mutta yllättäen se ei siltä näytäkään toisen päällä. Tämä sinun asusi on kovin tasapainoisen oloinen, tumma hame on loistava valinta kirkkaan yläosan pariksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin, toisen päällä se onkin sitten jo ihan eri juttu kuin itsellä. Minusta kirkas pääsee oikeuksiinsa hillitymmän kanssa, siksikin koetan punaisen seuraksi valita jotain neutraalimpia.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!