Valkoinen neuletakki


Vaatteet eivät tule muuttamaan maailmaa. Ihmiset jotka pitävät niitä vaatteita muuttavat.

Viime viikolla puhuin valkoisesta enemmänkin, miten hiljalleen se värinä hiipi kaappiini. Yksi ensimmäisitä valkoisita oli neuletakki joka kaappiini löytyi. Sinällään ei mikään ihme, senhän saa heitettyä nopeasti pois esim ruokailun kohdalla jos pelkää sen likaantuvan. Jostain syystä pidemmän aikaa nämä neuleet olivat nimen omaan villaisia ja jokainen niistä samasta paikasta - Aran Sweatermarketin versioita. Kannoin siis Irlannista useammankin 100% villaa olevan neuletakin ja pidän niitä ahkerasti edelleen, ensin takin korvikkeena ja talvella ihan takkina. Jokaiselle Irlannin reissulle sellainen on lähtenyt mukaan, ihan sama mikä aika vuodesta.

Kaipasin kuitenkin neutakkeja ihan puuvillaisenakin kaappiin. Kesällä Suomessa kun se villa on jo vähän liioiteltua. Yksi puuvillainen kaapissa on, mutta sekin on enemmän talveen sopivana ollen paksua puuvilla. Kesävaate siis hakusessa. Toivoin saavani mustan ja valkoisen ja miellään kirpparilta molemmat. Reilun kuukauden aktiivisemman seurailun jälkeen totesin kuitenkin, että valkoinen neuletakki ei kirpparilta löydy. Mustan kanssa kävi tuuri kyllä, siitä myöhemmin lisää aivan varmasti kun se saadaan kuvattua. Aloin siis selaamaan verkkokauppoja ja törmäsin tähän henkäyksen ohueen luomupuuvillaiseen H&M:n conscious puolella. Aikaisemminkin kirjoitin, että haluan uskoa isojenkin laivojen kääntyvän kun niille näytetään että tahtoa riittää. Niinpä ostin tämän neuletakin ja onneksi ostin. Tämä ruksii monta kohtaa sen puolesta mitä tahdon neuletakilta kesällä.

Materiaali sinällään on juuri sopivan lämmittävä, mutta ohut kesäksi. En halunnut paksumpia, niitä riittää sitten villaisena. Tämä myös ohuena menee hämmentävän pieneen tilaan. Saan sen rullattua ei vain Alexaan vaan myös siihen pienempään Balmuiriin sisään tarpeen vaatiessa. Se on aika hyvin jo neuletakilta mahtumisen kannalta. Tässä ei ole sen paremmin taskuja kuin nappejakaan ja sehän sopi minulle. Olen kyllä suuri taskujen puolestapuhuja, mutta jostain syystä en ole koskaan tämmöisissä ohuemmissa neutakeissa niistä tykännyt. Nappeja taas ei näyttäisi, joten turha niitä on tähän ommellakaan. Tämä oli itselleni varsin hyvä malli siis. Jos musta ei olisi löytynyt kirpparilta, niin luulen että tämä sama olisi tullut mukaan myös mustana.

Aikalyhyt tämän käyttöikä sitten lopulta on. Tiedän että syyskuussa otan avosylin vastaan villaiset neuletakit, mutta toisaalta sen verran ajaton malli on kyseessä, että menee useamman vuoden. Se on jännää tämä pukeutuminen, on tietyt vaatteet joita voisin pitää läpi vuoden ja ne Aranin neulet ovat sellaisia. Ne vaan ovat niin turkasen kuumia kesällä, että en pysty. Onneksi on siis vaihtoehtoja. Päin vastoin kuin ne villaiset niin tämä ainakin menee säilytyksessä pieneen tilaan.

Millaisia neuletakkaja teillä on kaapissa? Onko muita joille valkoinen neuletakki on kesän must juttu?

Aurinkoista kesämaanantaita ja ihanaa uutta viikkoa!

Neuletakki: H&M (conscious collection ) // Huivi: Ted Baker // Paita: Uniqlo // 
Hame: NOOM // Tossut: Tommy HIlfiger // Laukku: Mulberry (ostettu käytettynä)

Lisää valkoisen värin rakkaudesta:


Aikaisempia mietteitä H&M:n conscious kokoelmasta:

Kommentit

  1. Niin kiva asu ja ohuet neuleet on kesällä juuri must. <3 Kivaa viikkoa Satu ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! Tommonen ohut neuletakki on niin helppo ja kiva kun sen vaan nappaa mukaan ja menee pieneen tilaan samalla.

      Ihanaa viikkoa Tiia <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!