Valkoinen pitsihame


Tyyli on persoonan heijastuma.

Ensin se oli vaaleanpunainen trenssi, sitten huomasin katsovani pitsisia mekkoja "sillä silmällä". Mietin osaisinko sellaista pitää ja olisiko missään sellaista joka ei olisi "liikaa". Siinä missä halusin pitsisen mekon, en halunnut että se on liian röyhelöinen ja toisaalta en halunnut pitsinkään olevan liian hempeää. Kaikkineen ei siis mikään helppo homma, jonka takia oikeastaan luovuinkin näistä ajatuksita  aika nopeasti mekon suhteen. Totesin että niin kaunis ajatus kun pitsinen mekko on, niin en osasi sitä välttämättä pitää päälläni oikein missään vaiheessa.

Käänsin katseeni siis hameiden puoleen, ehkä ne olisivat helpompia. Ainakin keksin useamman kokonaisuuden jolla valkoisen hameen saisi yhdistettyä. Jokusen kerran olen koettanut pitää kokovalkoisia asuja, mutta aika monesti se on kaatunut siihen että valkoista on liikaa. Kaipaan jotain väriä taittamaan sitä valkoisuutta, kuten tässä vaaleanpunaisella ja mustalla.

Tämä löytyi lopulta uutena tämä hame, Bestsellerin sivuilta sen tilasin, kuten tilasin aika monta muutakin vaatetta, tämä on ainut joka jäi kotiin. Sinällään harmittaa että noita on joutunut tilaamaan useampia noita vaatteita ja palauttamaan takaisin mutta keväällä kaupoissa sovittaminen oli mahdotonta ja uusia vaatteita taas on aidosti pakko saada lisää. No, nyt on taas riittävä määrä, seuraava karsinta tehdään vasta syksyllä. Katsotaan mitä kevään kestänyt offikausi yhdistettynä kesän diettiin saavat aikaan ja mitkä niistä viime talven hankinnoista ovat hyvät ja mitkä kesän jutuista jäävät odottamaan uutta kesää sen sijaan että lähtisivät myytäväksi. Onneksi monia vaatteita on myös kierrätettyinä löytynyt, lopulta aika harvoja on tarvinnut ostaa uutena.

Sinällään tuo kokonaisuus on aika erilainen kuin mihin olen tottunut, halusin vähän haastaa omaa pukeutumista myös pois sieltä sini-valko-mustata ja pois sieltä töysin simppeleiden linjojen maailmasta. Keräsin muutamia kivoja kokonaisuuksia Pinterestissä joissa pääsen hyödyntämään kaapissa jo olevia juttuja, mutta vähän eri otteella, enemmän ehkä pehmeämmällä. Voisi varmaankin sanoa naisellisemmalla.

Edelleen on päiviä kun katson tuota hametta ja totean "voi apua", kiskaisen päälleni mahdollisimman simppelit vaatteet, mutta samalla on päiviä jolloin aidosti jopa kaipaan tuollaisia. Siksi on hyvä että tuokin olemassa. Luulen että tyyli jääkin omalta osaltani tällaiseen vähän välimalliin jossa pidän joinain päivinä enemmän yksityiskohtia päälläni kuin toisena. Onneksi ihmisellä on oikeus leikitellä omalla tyylillään ja oman vaatekaappinsa vaatteilla.

Samalla saan tässä kokonaisuudessa myös tuota college paitaa ulkoilutettua, tulee sekin vedettyä päälle useammin. Johan se seisoi kaapissa hyvän aikaa odottamassa vuoroaan, ehkä se oli siellä joulu-tammikuussa vielä vähän liiankin vaalean sävyinen, onneksi ei enää ja kesään varsin sopiva.

Tukka sen sijaan, näistä kuvista sen näkee, alkaa olemaan aika tumma ja juurikasvua riittävä määrä. Kampaajan piti olla kolmisen viikkoa sitten, mutta ensin aika siirrettiin lomautuksen takia ja kun se olisi uudestaan siirretty koska "mutta oot ennekin käynyt päivällä" niin hermotuin ja totesin että katselen nyt kesän yli tätä reuhkaani tällaisena. Elokuussa voi sitten varata ajan, vähintään leikkaukseen, mutta saa nähdä tuleeko siihen enää väriä vai menisinkö hiljalleen tuolla omalla värillä. Se on ollut aika pitkään haaveena päästä siihen omaan väriin. Niin kaunis kun ihan vaalea tukka onkin niin sen ylläpito on jotain mihin aika ei meinaa riittää sitten millään. Katsellaan nyt kesä läpi, katsotaan sitten mikä on tilanne sen jälkeen. Jokatapauksessa tukkaa pitää leikata, mutta väri tosiaan vielä kysymysmerkki.

Sellainen hame, mitäs pidätte? Millaisia mietteitä nousee pitsistä vaatteessa ja pitäisittekö itse pitsiä minkä värisenä? Jos minkään värisenä?

Leppoisaa sunnuntaita!


Postauksen kuvat: Teemu Salminen

Innostaako nähdä lisää kokonaisuuksia missä käyttää vaaleanpunaisia vaatteita? 
Käy kurkkaamassa:

Kommentit

  1. Onpas nätti hame <3

    Ymmärrän hiuspohdinnat. Mä en ole ehtinyt aikoihin kampaajalle, omalle reuhkalla siis mennään. Toisaalta se on ihanan helppoa, kun ei sitten tarvitse alvariinsa olla värjäämässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se sulatti kyllä sydämen kerralla <3

      No niimpä, ihanan helppoahan tämä on mennä tällä, mutta katsotaan nyt josko tähän syksyllä kyllästyy jo. Kesällä tuntuu menevän helpommin kun talvella saattaa jo tarvita jotain piristystäkin.

      Poista
  2. Todella kaunis yhdistelmä kaikkinensa. Pehmeät sävyt pukevat sinua. Vaaleanpunainen sopii sinulle ehdottomasti ja huivi tuo sopivasti raikkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Pehmeät sävyt ovat kyllä kivoja ja etenkin kevääseen ja kesään sopivia, tunnin vähän niitä vierastavan tuolla syksyn tullen ja talvella. Huivi on ihan suosikki tällä hetkeläl, valtava silkkihuivi taittuu monen asun kanssa sopivaksi.

      Poista
  3. Ihana hame. Oot tosi kaunis :) Ihanat ballerinat.

    VastaaPoista
  4. Upeat kuvat♥ Tuo hame näyttää aivan ihanalta. Pitsistä tykkään kovasti. Varsinkin pitsipaidat on kesällä ihan lemppareita:) Tykkään myös pitsistä sisusteluissa:) Aurinkoista sunnuntaipäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitso, myös kuvaajan puolesta. <3 Minä en vielä ole pitsipaitoihin saakka oikein päässyt, muutaman kerran kokeillut ja kovasti niitä muilla aina ihailen, mutta kun itselleni vedän päälle niin herää ensimmäisenä ajatus: Minkä ihmeen kanssa mä tämän puen. Ehkä siis joku päivä täälläkin pitsipaita, hiljalleen.

      Aurinkoista kesäkuun viikoa! <3

      Poista
  5. Hame on todella kaunis ja voisin hyvin itsekin kuvitella laittavani vastaavanlaisen hameen päälleni. Pitsistä tykkään ja en ole värinkään suhteen kovin ronkeli :)
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toi on kyllä ehdottomasti tommoinen "yleispitsihame". Tarkoittaen että sopii enemmän tai vähemmän pitsistä tykkäävän tyyliin varmasti.

      Ihanaa uutta viikkoa Outi <3

      Poista
  6. Ihana pistihame. Juuri kävin läpi omaa vaatekaappia, ja kirpparille on lähdössä reilu kassillinen vaatteita, joita en käytä. Joku kevyt kesähame olisi hakusessa ,ehkä se voisi ollakin pitsinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla samaa urakkaa edelleen täälläkin jäljellä, kaappia tulee käytyä läpi aika usein ja taas alkaa olemaan laatikolliesn verran tavaraa. Minusta pitsinen hame sopii todella hyvin kesään ja menee sekä arjessa että juhlassakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!