Täydellisen puseron salaisuus


Nainen voi olla ylipukeutunut, mutta ei koskaan liian tyylikäs.

Yksi oman tyylini kulmakivistä ovat ehdottomasti hyvin istuvat puserot. Siinä missä vielä 10 vuotta sitten suosin enemmän t-paitoja bleisereiden alla olen oppinut arvostamaan enemmän ja enemmän hyvin istuvaa puseroa. Istuvuuden lisäksi puserossa pitäisi kuitenkin olla muitakin ominaisuuksia, kuten se että sen saa pestä pesukoneessa, tämä on ehdoton vaatimus itselläni, pesula puserot eivät ole itseäni varten. Sitten pitäisi olla se Joku Juttu. Tämä on se kaikkein vaiken määriteltävä itselleni ainakin. Mikä on milloinkin se joku sopiva juttu, joka tekee puserosta mielenkiintoisen sellaisenaa.

Tämä pusero tuli vastaan samalla ostosreissulla, jolla ostin viime viikolla blogissakin olleen kukkamekon. Pusero tuntui heti omalta ja tässä jos missä oli se kaivattu Joku Juttu. Itse haluaisin että puseroni olisivat kauttaaltaan sellaisia, että niitä voisi pitää töissä ja vapaalla, ympäri vuoden. Se ei kuitenkaan ole yksittäiselle puserolle mitenkään helppo suoritus. Toimiva pusero on kuitenkin parhaimmillaan kesällä sellaisenaan ja tavella bleiserin tai neuleen alla.Tämä tuntui täyttävän kaikki miettimäni ehdot, niiden lisäksi tämä täytti vielä sen viimeisenkin ehtoni: Yksivärinen peruspusero.

Saman kirpparikierroksen satoa myös postauksessa: Luottomekko kesäjuhliin



Kaikista näistä ehdoista huolimatta tuntuu, että pusero on kuitenkin paljon enemmän. Sen yksityiskohdat edessä ja selässä ovat aidosti mielenkiintoiset. Se laskeutuu kauniisti puristamatta liikaa, tämä on se pusero jonka kansa voi syödä hiilareita lounaalla ilman että peilikuva ahdistaa pahemmin sen jälkeen. Tämä tuntuu myös toimivan ihan jokaisen alaosan kanssa jotka minulla vaan on kaapissa. Testasin farkkujen kanssa - toimii. Testasin farkkujen ja bleiserin kanssa - toimii. Testasin näiden mustien kuvassa olevien housujen kanssa - toimii. Testasin muutaman hameenkin kanssa - toimii.

Ainut harmitus tämän kanssa on se, että tämä on kirpparilta. Alunperin H&M:n mallistosta oleva pusero voi olla ainakin omassa päässäni joko viime vuodelta tai 10 vuoden takaa, mieli tekisi laadun puolesta sanoa että kyseessä on ennemmin pusero sieltä vuosien takaa. Tai sitten joku on pitänyt tästä ihan todella hyvää huolta. Itse olen kuitenkin onnellinen siitä että löytyi pusero joka on itselleni toimiva ja menee vääjäämättä monessa menossa mukana. Juuri karsinkin viikonloppuna taas vaatteita pois kaapistani ja sieltä lähtee parikin laatikollista pois. Miten ihmeessä sitä tavaraa voi olla aina niin paljon?

Palataan kuitenkin postauksen otsikkoon, mikä on se täydellisen puseron salaisuus? Kun katson noita omia kaapissa olevia puseroitani niin tuntuu että joka kerta vastaus on sama, niissä jokaisessa on Joku Juttu. Jokaisessa se on erilainen, mutta silti jokaisessa on sellainen. Jokainen tuntuu toimivan yksistään tai osana kerrospukeutumista. Itseni on siis mahdoton ainakin sanoa, mikä on se yksittäinen juttu juuri itselleni. Tai ehkä se on se mahdollisuus, että vaatteen voi heittää sellaisenaan pesuun. Jos joutuisin viemään pesulaan vaatteitani niin tuskin nämä olisivat yhtä usein käytössä. En ainakaan koe, että pitäisin niitä yhtä usein ylläni kuin mitä teen nyt.

Kaikkineen sitä yhtä salaisuutta ei taida olla. Omalla kohdallani taitavasti leikattu vaate joka toimii itselleni on harvinaisuus, sellaisen kohdatessani monesti ostan sen, sillä tiedän että sille tulee käyttöä. Nykyisin toki teen pääasiassa löydöt kirpparin puolelta, oma valintani sekin. Tämän puseron huikean 6€ hinnan kohdalla ei kauaa tarvinnut miettiä, lähteekö se mukaan vai ei. Toisaalta, vastahan luovuin edellisestä valkoisestani kun totesin että ei tämä enää toimi ollenkaan ollen puolitoista kokoa liian suuri joten lyhythihaiselle valkoiselle oli ainakin melkein tilausta kaapissa.

Millainen olisi sun täydellinen pusero? Omistatko sellaisen jo?

Ihanaa tiistaita!


Postauksen kuvat: Teemu Salminen

Edellinen valkoinen kesäpusero mm tässä postauksessa: Sinistä, valkoista ja keskiaikaista menoa

Kommentit

  1. Olipa hyvä paitalöytö. Tuo kaula-aukon alaosa on kiva ja istuu myös päällesi todella hyvin tämä pusero. Minun täydellinen paitani on juuri oikean kokoinen, siinä on tällä hetkellä pienet puhvihihat ja kangas on joustavaa. Eli juu, sellainen löytyy kaapista :)
    Ihanaa iltaa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääntie on minusta ihana ja toimii juuri tässä puserossa ihan täydellisesti! Ihana että oma täydellinen pusero on jo kaapissa, helpottaa pukeutumista tosi paljon ne omat suosikit.

      Ihanaa alkavaa viikonloppua Outi! <3

      Poista
  2. Nätti pusero.
    En tiedä mikä olisi minulle täydellinen pusero. Ehkä määritelmä on, että täydellisen puseron kun vetäisee päällensä olo siinä tuntuu mukavalta ja luontevalta ja tulee sellainen "tämä on kiva paita"-fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Tuo on kyllä hyvä määrittelmä tuollainan fiilis. Ehdottomasti sellainen jonka mielellään vaatteiden kanssa kokee.

      Poista
  3. Ihana löytö! Mun paidoissa ehkä oleellista on, että se joustaa ja kaula-aukossa on joku juju: leikkaus, nappeja, kaulus tms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju <3 Se joku juju on kyllä niin tärkeä kun puhutaan kuitenkin monesti ihan peruspaidoista. Onneksi niitä löytyy kuitenkin ihan hyvin.

      Poista
  4. Onko koskaan tullut mieleen viedä mieluisaa puseroa ompelijalle ja teettää uusi samanlainen, kun löytäminen tuntuu olevan vaikeaa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!