Kirsikankukat kirpparilta

Kirsikankukka paita Ted Bakerilta

Ei kyse ole koskaan ollut siitä, että se pitäisi saada uutena, kyse on siitä että sen pitää olla sopiva.

Ai että sitä voi   kuulkaa olla ihminen tyytyväinen kun löytää itselleen sopivan vaatteen kirpparilta. Kun Ted Baker toi nämä kirsikankukat mallistoonsa elin keskellä vauvavuotta. Ihan hirveästi ei uusia halunnut silloin ostaa, niitä kiloja oli edelleen joista halusin päästä ja en uskaltanut oikein ottaa mitään kokoa. Tasaisesti tämä on sen jälkeen harmittanut, malliston laukun tilasin kun sen sai vielä kaupasta ostettua ja alesta kotiutin yhden niistä valtavan kauniista mekoista joita oli tarjolla. Sen jälkeen olenkin näitä kirpparilta metsästänyt ja nyt vihdoin se sinnikkyys palkittiin ja vastaan tuli tämä t-paita joka olikin aivan oikeaa kokoa. En oikeastaan miettinyt kahta sekuntia sen kanssa tilaisinko paidan vai en. Hinta oli puolet siitä mitä se olisi kaupassa ollut joten klikkasin sen aika empimättä suoraan ostoskoriin.

Sen jälkeen tätä onkin tullut pidettyä tasaisesti käytännössä juuri tässä asussa eli mustien housujen kanssa, kenkinä joko nuo valtsut tai sitten tennarit. Päällä on ollut hupparia tai jakkua, mutta kaikki muut sen verran hillittyinä väreinä että tuo paita on oikeasti päässyt oikeuksiinsa ja saanut olla se asun pääosa. Kaikkineen siis juuri sellainen vaaleanpunainen jonka koen sopivan itselleni just eikä melkein.

Kirpparilta metsästäminen on muutenkin ollut tässä mielessä useamman eri vaatteen kanssa. Kävin viime viikonloppuna vähän lisää vaatekaappia läpi ja pois lähti huonosti istuvia mutta samalla nostin myös tummansinisiä ja mustia mekkoja odottamaan syksyä. Ne tuntuivat liian tummista ja tuntuivat aina jäävän odottamaan "sitä parempaa hetkeä". Kokonaan pois en niitä laittanut, palaan niiden pariin taas kesän jälkeen kuitenkin uudelleen. Bongasinkin pari uutta mekkoa jotka tilasin kotiin. Ne ovat kirpparilta ja osittain vähän vahingossa tulivat vastaan... tai no "vahingossa", selasin uusimpia mekkoja kyllä läpi samalla kun etsin muuta. Huomasin olevani siinä pisteessä että kaipaan jälleen väriä ylleni. Monta vuotta tuntuu että olen pukenut päälleni tummansinistä, lisättynä mustalla ja valkoisella, nyt hiljalleen kaipaan kirkkaampia sinisiä ja jopa kirkkaan punaista kaappiini uudelleen. Edelleen rakastan kyllä näitä hempeitä ja vaaleita värejä, mutta ehkä kesän lämpö saa aikaan sen että kaipaan kirkkaitakin värejä sinne kaveriksi. Ylipäätään kaipaan väriä vaatekaappiini, huomasin tuskastuvani siihe

Tai sitten se yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että omassa kropassa alkaa olemaan hyvä olla taas. Musta ja tummansininen ovat turvavärejä minulle, joskus pukeuduin paljon kirkkaammin. Sen jälkeen vaihdoin noihin hillitympiin väreihin, mutta hiljalleen on noussut ajatus muutamasta kirkkaammasta vaatteesta mieleen. Ne voi kuitenkin asustaa noilla neutraaleilla joita kaapissa on kyllä yllinkyllin. Perus mekkoja siis tulossa, mutta kirkkailla väreillä. Ihan vielä en ole erilaisille kuvioille, sitä raitaa lukuunottamatta, lämmennyt kuitenkaan. Toisaalta en aio sanoa "en koskaan", sanoin joskus niin vaaleanpunaisen kohdalla ja mikä on lopputulos?

Toinen näistä mekoista on itseasiassa samaa mallia kuin yksin kaikkein aikojen pidetyin mekkoni, joskin eri värinen. Voin sanoa että se riemu kun löysin tämän vudoen 2013 Summer office postauksessa ensimmäisen kerran olevan mekon punaisena en miettinyt kahta hetkeä. Sama mekko on päällä myös vuonna 2016 Merkkiuskollisuuttako? postauksessa ja 2018 postauksessa Sininen luottomekko. Tiedän siis mallin sopivan, koin voittaneeni lotossa kun tämän osui silmiin. Mallia ei valmistajan sivuilla ole pariin vuoteen enää ollut joten sitä kautta uuden etsintä on ollut mahdotonta.  Toinen kirpparilöytö on kotoisan Nanson mekko, kirkkaan sininen pidemmillä hihoilla. Siitä ei sen suuremmin kuvaa ole, blogiin nämä tulevat kyllä ajan kanssa nämäkin mekot.

Kirpparit ovat siitä hauskoja paikkoja tehdä löytöjä, että sieltä tosiaan löytää välillä jotain sellaista jota on kaivannut kaappiin vuosia, mahdollisesti jopa harmitellut ettei silloin ostanut kun olisi kaupasta saanut. Tunne kun löytää jotain sellaista on todella lottovoiton arvoinen, ei ehkä sen seitsemän oikein, mutta edes viisi. Tämän paidan kanssa tilanne oli juuri sellainen, hiljalleen ollaan tilanteessa taas jossa kaapissa on oikeasti kivoja vaatteita joista valita. Aika pitkään tätä saa rakentaa tätä kaappia, viime kesältä kun ei oikeastaan jäänyt mitään vaatetta joka olisi sinällään ollut hyvä ja sellainen joka oikeasti istuisi.

Millaisia kirpparilöytöjä te olette tehneet viimeksi? Onko teillä jotain samaa vaatetta useammassa värissä kaapissa?

Aurinkoista torstaita!

Kirsikankukka paita Ted Bakerilta
Kirsikankukka paita Ted Bakerilta
Kirsikankukka paita Ted Bakerilta
Kirsikankukka paita Ted Bakerilta
Kirsikankukka paita Ted Bakerilta

Postauksen kuvat: Teemu Salminen

Saman sarjan vaatteet näissä postauksissa:
Mekko: Kirsikankukkia marraskuussa

Kommentit

  1. Oi mikä kaunotar.
    Ihanat ballerinat :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis paita! Minulla on sellaista perus pitkähihaista t-paitaa kolmessa eri värissä kaapissa. En ole hetkeen käynyt kirppareilla, joten ostot on olleet minimissä.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, paita on kyllä niin nätti <3 En minäkään live kirpparilla, verkosta on tullut katsottua jonka takia kaappiin onkin vähän täydennystä tullut.

      Ihanaa uutta viikkoa Outi <3

      Poista
  3. Ihanat kuvat, ihana paita. Haluaisin kirsikankukkamekon kuinka ollakaan. <3 Aurinkoista viikonloppua Satu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia <3 Sulle kyllä sopisi kirsikankukat mekossa tosi hyvin <3
      Ihanaa uutta viikkoa <3

      Poista
  4. Kaunis paita! Minä en ole vuoteen käynyt kirppiksillä, joten ei ole löytöjäkään tullut tehtyä. Viime aikoina olen suunnitellut kirppiskierrosta. Ehkä se toteutuu tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itse tunnun käyvän ahkerasti juuri kirpparilla, verkossa kyllä pääosin, normaalissa kaupassa käynti onkin sitten ihan eri asia, sinne tulee vähän harvemmin mentyä.

      Poista
  5. Ted Bakerin kuosit on kyllä jotain ihan mielettömän kaunista! Itse en tosin ole ollut tyytyväinen tuotteiden laatuun, mutta kirppariostos on yleensä kuitenkin aika turvallinen kun ensimmäiset pesut on jo takana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on muuten ihan totta, sen takia tässäkin kirppariin luotan melkein enemmän. Olen Bakerin takkeihin ihan tyytyväinen mutta etenkin paitojen laatu tuntuu huonontuneen parissa vuodessa. No, tämä on vielä sitä "parempaa" aikaa tämä paita, mutta uudet ovat sitten olleet kaikki pettymyksiä ja sen takia ne jääneetkin ostamatta nopeasti.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!