10.7.2019

Mitä isot edellä sitä pienet perässä?


Olen vahva nainen koska vahva nainen kasvatti minut.

Itselläni on hyvin läheinen suhde omaan äitiini ja toivon voivani jonain päivänä tuon oman taaperon ollessa aikuinen sanoa samaa suhteestani häneen. Tällä hetkellähän vanhemmat ovat tärkeitä pienelle, tietenkin, mutta tällä hetkellä myös tehdään kaikki niinkuin äiti tekee. Siis kaikki. Koetapa tehdä jotain mikä ei ehkä olisi niin suotavaa pienelle, kuten vaikka lipaista jugurttia purkin kannesta... Neiti tekee tasan saman perässä. Kaikki, hyvät ja ne huonommatkin tavat tarttuvat. Omaan itse semmoisen huonomman tavan, että syön ajoittain, etenkin iltapalan meidän sohvalla. Tämä on jäänne, mieli tekisi sanoa varhaislapsuudesta kun isovanhemilla näin sai tehdä... Noh, mitä tekee meidän pieni: Oli eräänä iltana kun oli isänsä kanssa kahdestaan ottanut riisipiirakan lautaselta, kväellyt sohvalle ja mennyt siihen syömään. Isänsä sanoessa että pitää syödä pöydän ääressä oli hän todennut kaikella taaperon uhmakkuudella "EI! ÄITI!" Eli äitikin syö, minäkin syön. Että siirtyi äitikin sitten syömään myös iltapalansa siihen ruokapöydän ääreen...

Asukuvien ottamisesta on myös tullut jännittävämpää nykyisin, näistäkin kuvista näkee, että ensin sain ihan poseerata uuden sadetakin kautta rauhassa, mutta sitten Neiti tuli mukaan poseeraamaan, kunnes sitten lopuksi ihmeteltiin tuolla talon katolta alas kurkkivia variksia. Meillä tyttö tykkää tosi paljon linnuista ja bongaa niitä mielellään, nopeasti kuuluu "Katso äiti! Nintu!" Ja siellä se yleensä on, oli lintu sitten mitä tahansa talitiaisesta harakan ja lokin kautta isompiin. Toki sitten ankka on erikseen. Myös tosin nykyisin hanhet ja joutsenetkin menevät tähän "ankka" kohtaa. Logiikka lienee, että nekin ovat tietenkin vedessä, vähän niinkuin se ankkakin.

Se mitä siis koetettiin kuvata, vähemmän hyvällä menestyksellä oli siis tämä sadettakki. Ostin varsin tukevasta alesta työmatkoille sadetakin, joka on pariinkin kertaan jo päässyt käyttöön. Kyseessä ei siis ole mikään urheilutakki tai muutenkaan sen ihmeellisempi kuin ihan perus kunnon sadetakki. Kaikki kumpusi siitä, että kävelen töihin sen vartin verran nykyisin ja jossain kohtaa jos ei kesällä niin syksyllä sataa kuitenkin vettä. Se ensimmäinen kunnon kaatosade sattui kesäkuulle ja viikossa olikin sitten sadetakki ostettuna ja samalla nappasin hätävarana töihin sadeviitan. Niille päiville kun se takki on kotona ja kotiin olisi kiva päästä kastumatta.

Takin kuvaaminen tosiaan jäi nyt sitten vähän heikommaksi, mutta Everestin tuollainan ihan hailakan vaaleanpunaisen ja liilan sekoitus on takki väriltään. Ihan hauska minusta, vaalea takki on kivaa vaihtelua ja kuitenkin ihan takin näköinen takki sitten kaikkineen. Sen muutaman testaus kerran jälkeen tämä on aidosti todella hyvä vaihtoehto sateenvarjolle. Pitää paremmin kuivana, tietenkin, mutta vie yhtä tietenkin myös tilaa paljon enemmän. Kuitenkin tarpeellinen näille kävelymatkoille. Yhtä tarpeellinen myös erilaisille hiekkalaatikkoreissuille. Lopulta, aika harvoin sataa vettä kaatamalla mutta kun sataa ja täytyy jonnekin liikkua on sadetakki oikeasti hyvä olla olemassa. Tai näin ainakin halusin itselleni kertoa.

Millaisia sadetakkeja teillä on? Vai onko ollenkaan?

Aurinkoa keskiviikkoon!

Äidin vaatteet: 
Takki: Everest // Mekko: Next // Huivi: Balmuir // 
Kengät: Converse // Laukku: Mulberry (ostettu käytettynä)

Lapsen vaatteet:
Paita: Disney Store // Housut: Burberry (ostettu käytettynä) // Kengät: Prisma


Edellisiä kuvia meidän Neidistä:

12 kommenttia:

  1. Mau niin hymyilytti toi ensimmäinen kuva jo Instassa, kun neidillä on jalka niin tarkkaan aseteltuna äidin mallin mukaan <3.

    Ihana takki! Tilasin viime kesänä netistä (en muista mistä sieltä) vähän samanvärisen, mutta harmittaa, kun on mulle liian iso ja siksi jäänyt käyttämättä. Tiesin sen kyllä jo tilausvaiheessa, että niin voi käydä, kun oli yhtä kokoa suurempi kuin yleensä käytän, mutta ainut, joka oli jäljellä ja päätin ottaa riskin. Näyttää lähinnä teltalta, mutta eipähän kastu :)

    Siivoilen täällä työpöytääni lomaa varten valmiiksi ja toivottelen kivoja kesäpäiviä niin sulle kuin pienemmälle lintubongarille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka <3 Mulla on aika kasa noita poseerauskuvia, asukuvien ottaminen "vähän" haasteellista nykyisin :D

      Sadetakki, siinä missä mikä tahansa takki, on vähän vaikea vaate. Sen täytyy kuitenkin istua hyvin, jotta sitä tulee myös pidettyä. Sen takia jossain vaiheessa tuntui että en omista yhtään takkia ja nyt taas niitä on liikaa kun aivot jäi siihen "jos takki on hyvä osta se" moodiin :D

      Ihanaa tulevaa lomaa! <3

      Poista
  2. Minulla ei ole ollut vuosii sadetakkia, mutta nyt ostin itselleni mustan ihan perussadetakin töihin. Se on ihan välttä mätön siellä, koska olen töissä päiväkodissa ja siellähän ulkoillaan säällä kuin säällä eli sadetakillekin on käyttöä. Hyvännäköinen tuo sinun sadetakkisi ja varmasti paljon käytännöllisempi lapsen aknssa liikkuessa kuin sateenvarjo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aivan varmasti on käyttöä! Onhan ne lapsetkin siellä kuravaatteissa ja ei sellaisen perässä kyllä oikein pelkän sadetakin kanssa pysy. Toisaalta kun työmatka on reilu kilsa niin siinäkin ehtii kyllä kastumaan kunnolla jos niikseen tulee.

      Poista
  3. Ihana pikkusinä! Minulla on musta sateenkestävä takki, sellainen pidempi malli. Ihanan värinen tuo sinun takki!
    Kivaa keskiviikkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3 Mulla on kanssa sellainen, mutta tuntui olevan aivan liian paksulla vuorella varustettu, joten nyt on sitten se ohutkin versio. Tai vuoreton versio kun toisessa kuitenkin on se ohut vuori joten kesällä hikoilisi sitten urakalla.

      Ihanaa viikon jatkoa Outi! <3

      Poista
  4. Ihanat suloiset te ja huippua, että sinulla on läheinen äiti. Oma äiti ei todellakaa n, mutta onneksi mummi, tosin mummi on jo iäkäs 98vee. Olen yrittänyt kyllä paikata kaikin tavoin omaakin sisäistä lasta ollakseni paras äiti lapsille ja silti rento, äitiyttä ei voi suorittaa, vaikka on maailman rankin ja ihanin työ.

    Pus teille ja en omista sadetakkia, koska soijaa pukkaisi. :) Vähän niin kuin mummo itsekin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitiys on kyllä vaikea homma. Pitää olla samaan aikaan montaa asiaa ja silti olla suorittamatta. Samaa mieltä kyllä olen, on se niin ihana homma <3

      Poista
  5. Niin ne ottaa mallia, suloista ♥
    Kiva sadetakki ja tosi kaunis sävy! Mulla ei ole, mutta olen ostoa harkinnut hmmmm...monta vuotta;) Ehkä pitäis mutta mulla on vettähylkivä ulkoilutakki joten se pelastaa sateella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet on ihania <3
      Mietin itsekin monta vuotta ja menin vettä hylkyvällä, nyt vaan ollaan tilanteessa jossa kaatosade pitää kestää myös takin osalta ja joskus se sadetakki on paras vaihtoehto.

      Poista

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!