Uusi laukku juhlaan ja arkeen - Viimeisimmät second hand laukkulöydöt


Hienoja asioita ei koskaan saavuteta mukavuusalueella.

Päätin tammikuussa, että katson itselleni uusia vaatteita ensisijaisesti omasta vaatekaapista. Tiesin että vaatteita on vielä valtavat määrät ja kun kroppa muokkaantuu edelleen niin niille olisi tarve. Sen jälkeen katsoisin kirpparilta. Annoin tosin itselleni luvan tehdä niitä ostoksia enemmän kirpparilta myös. Keväällä kävin läpi koko laukku ja huivi valikoimani ja myin kymmenen laukkua pois. Totesin että en enää käyttänyt niitä kaikkia jolloin ne voi hyvin myydä seuraavalle joka osaa niitä arvostaa.

Pitkään kaapissani oli vain Longchampin laukkuja, kunnes sinne kesällä hiipi vähän kuin varkain yksi Rebecca Minkoffin laukku. Pieni haalean vaaleanpunainen ihanuus vei sydämeni kun sen näin. Olin haaveillut vaaleanpunaisesta laukusta keväästä saakka, mutta sopivaa hintaa ei toistaiseksi ollut tullut vastaan. Halusin laukun jossa on luonnetta, Se Joku Juttu, mutta samalla laukun jota voisin pitää ihan simppelin arkiasun kun vähän jopa juhlavammankin asun kanssa. Laukun pitäisi olla se Rock'nRoll asussa joka muuten on hyvinkin klassinen.

Tähän tarpeeseen huomasin katsovani nimen omaan Rebecan laukkuja. Niissä tuntui olevan sopivasti särmää, mutta riittävästi kuitenkin samalla klassisuutta mukana, jotta ei mentäisi ihan liiallisuuksiin tässä hommassa. Vaaleanpunainen olikin kesällä monessa mukana, vähän ehkä pieni, mutta toisaalta sinne mahtui kaikki tarpeellinen kyllä. Ainakin oma tarpeellinen, lapsen tavarat vähän huonommin.

Hempeän värinsä takia se tuntui pimeyden tullessa jäävän vähemmälle käytöllä samalla kun aloin katsomaan talven juhlia ajatellen laukkujani uudelleen läpi. Olin myynyt useamman laukun jonka lopputuloksena pikkulaukuista puuttui se tärkeä eli kokonaan musta. Kukalliset tai tumman hopeinen menevät monessa, mutta kaipasin vielä perus mustaakin. Se oli ainut laukku jonka olin joutunut heittämään pois. Yli 10 vuotta palvellut Mangon keinonahkainen päätti tehdä sen minkä niin moni keinonahkainen jossain vaiheessa tekee: kuoriutumaan se nahan näköinen osuus. Hiljalleen siis oli aika uudelle, olihan vanha palvellut vaan mistä löytäisi uuden joka olisi pitkällä hihnalla, jonne mahtuisi enemmän kuin pelkkä huulipuna ja jossa olisi siinäkin Joku Juttu.


Vastaan tuli jokunen kuukausi sitten tämä pienempi näistä kahdesta uutuus mustata. Se on uskomattoman hyvässä kunnossa ja sitä voi kantaa niin monella eri tavalla että en oikeastaan kovin kauaa mietinyt sen hintaa kun halusin sen jo kotiuttaa. Muutamalla kympillä löysin laukun joka palvelisi toivottavasti sen uudet 10 vuotta juhlassa mukana. Juhla kun tässä kohdassa voi olla myös ihan vaan ystävän luokse meno. Olen koettanut ottaa näitä laukkuja enemmänkin käyttöön, aina ei ole pakko raahata sitä isompaa veskaa mukana.

Huomasin kuitenkin nopeasti kaipaavani myös arkeen uutta laukkua. Juurikin mustaa. Isompi Longchamp oli kyllä hyvä, mutta se oli ja on edelleen myös oikeasti isompi. Olen ihmistyyppiä joka survoo laukkuun tavaraa jos sinne tavaraa mahtuu. Kun laukussa on lompakon, avaimien, puhelimen ja muun lisäksi kolme välipalapatukkaa, yksi my little pony ja kolme vihkoa kynineen alkaa siellä olemaan liikaa tavaraa. Silti kannoin ne kaikki mukanani... Että joo. Eikun etsimään uutta vähän pienempää, mutta kuitenkin sellaista jonne siten mahtuisi se lompakko, kännykkä, avaimet ja edes yksi välipalapatukka. Sen sijaan sen ponin voisi jättää pois... Ja jos se jostain syystä pitäisi arkena mukana raahata niin sen voisi aina heittää samaan kassiin jossa on eväät (joka on erillinen kangaskassi tai salikassi päivästä riippuen).

Vastaan tuli tämä musta Minkoff joka oli ostettaessa täynnä hapsuja. Ei kiitos, hapsut eivät ole minun juttuni. Sen sijaan Minkoffit muuten kyllä tuntuvat sitä olevan. Niinpä irrotin hapsut (ja säilöin ne mahdollisesti jos tämän jossain vaiheessa myy eteenpäin) ja eikun käyttöön vaan. Kaunis laukku jonne mahtuu sopivat määrät tavaraa, mutta ei kuitenkaan liikaa. Menee lompakko, avaimet, puhelin ja vähän muuta. Vähän muuta omalla kohdallani huulirasva, nappikuulokkeet ja pieni pussukka jossa työavaimet sekä se välipalapatukka.

Tällaisia uutuusostoksia täällä tällä kertaa. Ihania kaunottaria m,olemmat, yhteenlaskettukin hinta jäi uuden hinnan alapuolelle ja samalla pysyin ennenkaikkea itselleni uskollisena enkä ostanut uutta vaan etsin käytetyn.

Millasia laukku löytöjä te olette viime aikoina tehneet?
Hyvää keskiviikkoa!


Käy kurkkaamassa millainen se ensimmäinen Minkoffin laukku on:

Kommentit

  1. Mä teen laukkuostoksia lähinnä ulkomailta ja nyt on kyllä kaapit niin täynnä jos jonkinlaista laukkua ettei ihan heti tarvitse uusia ostaa.

    Nuo kaikki mustat laukut on tosi kivoja, jokaisessa on jokin yksityiskohta joka tekee laukusta kiinnostavan.

    Mulla on muuten sama vaatteiden suhteen, koitan olla ostelematta uusia muuten kuin kirppiksiltä ennekuin olen tavoitekoossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kanssa vuosien saatossa ostanut reissusta yhden jos toisenkin laukun. Toki myös myynyt pois niitä... mutta on niitä silti olemassa aika monta :D

      Yksityiskohdat viehättää tällä hetkellä enemmän, mulla on aika ilmeettömiä laukkuja, semmoisia super simppeleitä. Vähän sitä jotain noilla yksityiskohdilla.

      Mä koetan ostaa kirppikseltä varmaan myös tavoitekoossa jos löytyy, lähinnä koska niitä tuntuu kuitenkin löytyvän ja se metsästäminen on tavallaan ihan hauskaakin. Toivon että siitä jää tapa sen jälkeen kun kropan kanssa ollaan tilanteessa että oon kokoon tyytyväinen.

      Poista
  2. Minä olen ostanut laukkuja messuilta ja myös käytettynä. Isot laukut ostan usein uusina, koska niitä tulee käytettyä enemmän, mutta pienet laukut olen jo vuosia ostanut käytettynä.
    Hyvät laukkulöydöt sinulla, mustat laukut menee kaikkien asujen kanssa myös hyvin.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla se laukun kunto ratkaisee enemmän, isonkin voi ostaa käytettynä. Viimeisimpänä Mulberryn Alexa, hyvässä kunnossa oleva laukku on kohtalaisen kokoinen mutta edelleen oikein hyvä käytössä :)

      Ihanaa viikon jatkoa! <3

      Poista
  3. Hienoa, että löytyi käytetty ja ehdottomasti sellaisia laukkuja, jotka kestää aikaa. <3 Kivaa viikon jatkoa Satu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaiset on ihan parhaita, harvemmin enää uutta ostankaan. Se on tosin myös raha kysymys, uudet menevät hyvin usein kipurajani yli. Tosin mun kipuraja on laskenut samalla kun laukkujen hinnat on nousseet, että sinällään ei yllätä :D

      Upeaa viikon jatkoa Tiia! <3

      Poista
  4. Voi miten hienot löydöt olet tehnyt. Tuo alempi Minkoff on ihana niin hapsuilla kuin ilmankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä, tykkäsin tavallaan hapsuistakin, mutta toistaiseksi vielä vain tuolla yhdellä. Ehkä laitan ne kiinni vielä jossain vaiheessa takaisin. Ei koskaan tiedä, sittenhän se olisi kuin uusi laukku <3

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitoksia kommentistasi, piristävät aina päivääni!